Eilen mun piti käydä Stephin kanssa tsekkaamassa Calle Cava Bajalla oleva elokuvalounge Angelica. Se on (tain oletan että on) viihtyisä baari, jossa näytetään ja vuokrataan elokuvia. Mutta kuten muutaman kerran aiemminkin, suunnitelmat muuttuivat kun Samuele kutsui meidät kotiinsa bileisiin. Mentiin sinne. Yleensä olen niin väsynyt, että 23 aikaan olen jo täysin valmis lähtemään nukkumaan, mut tänään päätin valmistautua paremmin. Nukuin 1,5h siestan ja vedin kaksi tölkkiä energiajuomaa, ja jaksoin hyvin!
Kaksi bileissä ollutta italialaista oli menossa Gran Vían läheisyydessä sijaitsevaan BarCo-nimiseen klubiin katsomaan Flamenco-esitystä, ja päätimme sit kaikki lähteä mukaan. Mä olen suunnitellut monesti myös espanjan kansallismusiikkiesityksen katsomista, mutta se on jäänyt jostain syystä. Tunnetuimpia paikkoja katsoa Flamencoa ovat Tablaot, eräänlaiset ravintolat, joissa esitetään myös tanssispektaakkeli. Näissä hinta tosin liikkuu 50€/hlö -tasolla, joten itse en ihan lähtisi. Lisäksi asenne on enemmän turisteille suunnattu, eli "näytetään maksaneille kaikki mahdollinen". Pidän enemmän tällaisesta klubi tai baariajatuksesta, jossa lähestyminen on enemmän perinteistä ja tuntuu aidommalta. BarCoon oli ilmainen sisäänpääsy, ja tunnelma oli hyvä.
Flamenco-esitys alkoi kahden maissa kellarimaisessa tiililuolassa klubin alakerrassa. Kokoonpanoon kuului (aika tyypillisesti?) kitaristi, laulaja, kaksi naistanssijaa ja rytminlyöjä. Flamencoa ei kannata verrata musiikkiin, johon me olemme Suomessa tottuneet, kysymys on varsin eri asiasta. Flamenco on enemmän vahvojen tunteiden kanavoimista, tarinan kertomista ja perinnetietoisuutta. Musiikki polveilee jatkuvasti, eikä jakaudu tunnistettaviin kappaleisiin. Ainakaan mä en mitään erottanut. Laulajan melankolisen voimakas laulu, kitaristin terävän aaltoileva soitto ja tanssijoiden merkityksiä täynnä oleva liikehdintä (yllätyin myös siitä kuinka sensuellia ja aistikasta naisten tanssi on <3) vaikuttavat täysin spontaaneilta, aivan kuin kyseessä olisi suoraa tunteiden ja aistien musiikiksi muuttamista. Improvisaatiosta ei kuitenkaan ole kysymys, vaan kaikki menee tiukan kaavan mukaan alusta loppuun, mutta tuo kaava poikkea täysin länsimaisen musiikin sovinnaisuudesta.
Kaksi bileissä ollutta italialaista oli menossa Gran Vían läheisyydessä sijaitsevaan BarCo-nimiseen klubiin katsomaan Flamenco-esitystä, ja päätimme sit kaikki lähteä mukaan. Mä olen suunnitellut monesti myös espanjan kansallismusiikkiesityksen katsomista, mutta se on jäänyt jostain syystä. Tunnetuimpia paikkoja katsoa Flamencoa ovat Tablaot, eräänlaiset ravintolat, joissa esitetään myös tanssispektaakkeli. Näissä hinta tosin liikkuu 50€/hlö -tasolla, joten itse en ihan lähtisi. Lisäksi asenne on enemmän turisteille suunnattu, eli "näytetään maksaneille kaikki mahdollinen". Pidän enemmän tällaisesta klubi tai baariajatuksesta, jossa lähestyminen on enemmän perinteistä ja tuntuu aidommalta. BarCoon oli ilmainen sisäänpääsy, ja tunnelma oli hyvä.
Flamenco-esitys alkoi kahden maissa kellarimaisessa tiililuolassa klubin alakerrassa. Kokoonpanoon kuului (aika tyypillisesti?) kitaristi, laulaja, kaksi naistanssijaa ja rytminlyöjä. Flamencoa ei kannata verrata musiikkiin, johon me olemme Suomessa tottuneet, kysymys on varsin eri asiasta. Flamenco on enemmän vahvojen tunteiden kanavoimista, tarinan kertomista ja perinnetietoisuutta. Musiikki polveilee jatkuvasti, eikä jakaudu tunnistettaviin kappaleisiin. Ainakaan mä en mitään erottanut. Laulajan melankolisen voimakas laulu, kitaristin terävän aaltoileva soitto ja tanssijoiden merkityksiä täynnä oleva liikehdintä (yllätyin myös siitä kuinka sensuellia ja aistikasta naisten tanssi on <3) vaikuttavat täysin spontaaneilta, aivan kuin kyseessä olisi suoraa tunteiden ja aistien musiikiksi muuttamista. Improvisaatiosta ei kuitenkaan ole kysymys, vaan kaikki menee tiukan kaavan mukaan alusta loppuun, mutta tuo kaava poikkea täysin länsimaisen musiikin sovinnaisuudesta.
Flamenco on oikeastaan juuri sitä Espanjaa, jonka vuoksi minä halusin tulla tähän tänne ylipäätään, siinä voi aistia läpileikkauksena koko espanjalaisen kulttuurin historian rikkauden ja syvyyden. Mustalaiset, maurit, juutalaiset... ja varmasti muutkin kansan rakennuspalikat ovat antaneet sille oman leimansa. Surumielinen, voimaa täynnä oleva ja nostalginen flamenco on myös sitä Espanjaa, jonka perään Federico Garcia Lorca haikaili runoissaan, ja jota hän yritti mukailla.
Nojoo, mut esitys oli ohi ennen kolmea ja lähdettiin sit kotiin. Metrot olivat tietenkin menneet kiinni jo puoli kahden aikaan, joten käveltiin Gran Víaa pitkin Plaza Cibelekselle yöbussipysäkille. Mä en oikein pidä yöbusseista, ne kulkevat rasittavan madellen ja tuntuvat pysähtelevän 50m välein. Mut N21 vie minut kuitenkin kilometrin päähän kotoa, joten ei passaa valittaa.
Nojoo, mut esitys oli ohi ennen kolmea ja lähdettiin sit kotiin. Metrot olivat tietenkin menneet kiinni jo puoli kahden aikaan, joten käveltiin Gran Víaa pitkin Plaza Cibelekselle yöbussipysäkille. Mä en oikein pidä yöbusseista, ne kulkevat rasittavan madellen ja tuntuvat pysähtelevän 50m välein. Mut N21 vie minut kuitenkin kilometrin päähän kotoa, joten ei passaa valittaa.
---------------
Federico Garcia Lorca:
Romance Sonámbulo
Verde que te quiero verde.
Verde viento. Verdes ramas.
El barco sobre la mar
y el caballo en la montaña.
Con la sombra en la cintura
ella sueña en su baranda,
verde carne, pelo verde,
con ojos de fría plata.
Verde que te quiero verde.
Bajo la luna gitana,
las cosas la están mirando
y ella no puede mirarlas.
*
Verde que te quiero verde.
Grandes estrellas de escarcha
vienen con el pez de sombra
que abre el camino del alba.
La higuera frota su viento
con la lija de sus ramas,
y el monte, gato garduño,
eriza sus pitas agrias.
¿Pero quién vendra? ¿Y por dónde...?
Ella sigue en su baranda,
Verde came, pelo verde,
soñando en la mar amarga.
engl.
Dreamwalker Ballad
Green, how I want you green.
Green wind. Green branches.
The ship out on the sea
and the horse on the mountain.
With the shade around her waist
she dreams on her balcony,
green flesh, her hair green,
with eyes of cold silver.
Green, how I want you green.
Under the gypsy moon,
all things are watching her
and she cannot see them.
*
Green, how I want you green.
Big hoarfrost stars
come with the fish of shadow
that opens the road of dawn.
The fig tree rubs its wind
with the sandpaper of its branches,
and the forest, cunning cat,
bristles its brittle fibers.
But who will come? And from where?
She is still on her balcony
green flesh, her hair green,
dreaming in the bitter sea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti