0 yötä jouluun

Kun olin nyt viime jouluna kotosalla Konnevedellä, mietin lapsuuttani ja sitä kuinka oksettavan jännittävä päivä jouluaatto oli nuorelle pojalle. Aika ei meinannut kulua, ei sitten vittu millään, ja lahjojen saanti tuntui olevan koko ajan liian kaukana. Sitä vaan katsoi televisiosta jouluohjelmia ja kello eteni kuin metallikuula jalkaan sidottuna. Henki tuntui salpautuvan ja kurkussa oli koko ajan pieni pala, joka nousi takaisin muutama sekunti sen nielaisemisen jälkeen. Päivän ensimmäinen etappi oli perinteinen joulupuuro, (enkä edes pitänyt puurosta, ainakaan siinä mielentilassa) josta vähitellen joulusaunan kautta olohuoneeseen pukkia jännittämään. Siinä mielessä kuitenkin hyvä, että sitä tiesi saavansa lahjoja vaikkei niin kiltti olisikaan ollut.

Tuota fiilistä en ole enää tuntenut vuosikausiin, ja asiaa jouluaattona miettiessäni totesin hieman haikein fiiliksin, että se taisi sitten olla sitä "kadotettua lapsuutta". Mutta ei nyt ihan niinkään... tänään mulla on ollut sellainen perinteinen jouluaattofiilis, kun olen odottanut Annia saapuvaksi mestoille. Ei oikein pysty keskittymään mihinkään tyhjänpäiväiseen touhuamiseen, kuten siivoamiseen tai kouluhommiin, sitä vaan istuskelee ja odottaa kun aika kuluu pieni palanen kerrallaan. Vielä pari tuntia jäljellä, kun Annin lento saapuu 22:55 (23:55 Suomen aikaa). Enkä mä yhtään ihmettele et olen aika fiiliksissä; viimeisen kolmen kuukauden aikana ollaan oltu tyyliin kaksi päivää yhdessä, joka on mielestäni "hieman" liian vähän. Seuraavat 9 päivää ovat todellista luksusta!

Voisin heittää tähän loppuun muutaman kuvan Madridista (googlen kuvahausta löydettyjä), kun isosiskokin sanoi et kuveja perkele...

Rastro. Vitun isot markkinat, jotka pidetään La Latinassa joka sunnuntai. Kadut ovat täynnä kojuja, joissa myydään kaikkea maan ja taivaan välillä: vaatteita, koruja, antiikkia, kodinkoneita, musiikkia, käyttöesineitä, elektroniikkaa... ja hinta on halpa verrattuna vastaaviin tuotteisiin kaupassa.

XX

Retiro on Madridin sydän. Vai onko? Mistä minä tiedän onko se sydän vai ei, mutta kuitenkin yksi kaupungin pääasiallisista nähtävyyksistä. Kuvassa oleva Palacio de Cristal (lasipalatsi) on todella kaunis. Lisäksi suuresta puistosta löytyy Langennutta enkeliä esittävä patsas (ainoa maailmassa?) ja Alfonso XCVIIA:n kunniaksi pystytetty monumentti. Kauniina päivinä mesta on täynnä ihmisiä nauttimassa vapaa-ajasta, syömässä, ottamassa aurinkoa, soutelemassa yhdessä puiston lammista...

XX

Kuva Solilta, Madridin keskusaukiolta. Vasemmalla Madridin tunnus, puuhun kurkottava karhu, ja taustalla jostain syystä kuuluisa TIO PEPE -kyltti. Ja lisäksi kuvassa Buin siniset housut.

XX

Atletico Madrid - Galatasaray (turkki) 1 - 1. Ihan vitun tylsä peli, jonka tulos tarkoittaa sitä että Atletico tod.näk. ei jatka pelejään Eurooppa-Liigassa. No hinta oli vain 25e, kun normaalisti liikutaan akselilla 35 eurosta 100 euroon. Turkkilaiskatsomonosa piti parhaansa mukaan melua ja Atleticon fanikatsomo ilmaisi mielipiteensä Euroopan laajenemisesta Turkkiin. Jösses mikä sota noista poliittisista vittuiluista saatiin aikaan. Turkkilaiset alkoivat heitellä Espanjalaisia kohti kaikkea mitä mukana sattui olemaan... sytkäreitä, vesipulloja, kolikoita. Kiristeli ihan vitusti kun yksi vesipullo pyyhki muutaman metrin päästä omasta päästäni! Puolin ja toisin ilmaistiin aika selkeästi, kuten todelliseen jalkapallokulttuuriin tietenkin kuuluu, että jokaisen vastustajajoukkueen kannattajan äidit ovat huoria. Jos tähän informaatioon nyt on luottaminen, niin aikaisemmin postaamani Espanjan prostituoitujen määrä olisi vissiin aika paljon yli sen 300.000:nen

XX

FNAC ja El Corte Ingles. Suuria Espanjalaisia tavarataloja. FNAC erikoistuu viihdepuolelle, leffat, pelit, musiikki ja sit jotain vastaavia laitteita. Just tänään kävin ostamassa pari espanjalaista elokuvaa. El Corte Inglesia voisi sanoa Espanjan Sokkariksi, mutta mittakaava on aika pahasti lapasesta. Solin läheisyydessä ECI on vallannut ainakin kolme ISOA rakennusta, joissa sitten myydään tyyliin kaikkea mahdollista. Mut ei mitenkään halpaan hintaan se täytyy sanoa.

Ehkä maailman paras biisi, tai sit ei:

Universidad Camilo José Cela

Camilo José Cela on siis yliopistoni täällä Manolomaassa. Pieni yksityinen yliopisto 26:n mitä rauhoittavimman ja idyllisimmän kilometrin päässä Madridista. Varsinaiset kurssit alkoivat jo muutama viikko takaperin, ja eilen starttasi myös Curso Intensivo de Español. Varsinaisesti touhu UCJC:ssa tuo enemmän mieleen ylä-koulun tai lukion kuin yliopiston. Ryhmäkoot ovat pieniä, ja "luennot" pidetään luokkahuoneissa. Paikalliset opiskelijat näyttävät todella nuorilta, ja ovat todella nuoria. Opettajat mm. laittavat opiskelijat lukemaan ääneen pieniä katkelmia luentomateriaaleista, milloinhan olen viimeksi kohdannut tällaista?

Alkaneen viikon myötä tutustuin myös ensimmäistä kertaa Erasmus-opiskelijatovereihini... jos tuota alun ujoa tunnustelua voi varsinaisesti tutustumiseksi kutsua. Juttelin hieman muutaman kreikkalaistytön kanssa, ja myös yhden turkkilaisen pojan, joka asuu tossa ihan muutaman sadan metrin päässä Calle Vallehermosolla. Ensimmäisellä tapaamisella ihmiset vaikuttivat ihan mukavilta, tosin ongelmia saattaa aiheuttaa se, että mä ja Laura ollaan ainoat psykologian opiskelijat mestoilla, muut opiskelevat viestintää tai arkkitehtuuria tai urheilua tai jotain muuta. Suurin osa vaihtareista puhuu vähintään ok-espanjaa, joten haparoivalla lässytykselläni olen piristävä poikkeus muuten niin persoonattoman harmaassa massassa. Espanjanopettajakin tuntuu pitävän minua aika debiilinä: "Haluaisitko sinä Laura mennä istumaan tuohon Antin viereen, ja auttaa häntä jos Antti tarvitsee apua." tai "Ymmärsivätkö kaikki? Laura, ymmärsikö Anttikin?" Vittu kyllä mä nyt sen verran osaan! Ja on siellä onneksi mua huonompiakin (ok, yksi), ja muutama taitaa olla aika samalla tasolla.

Tällä hetkellä meneillään olevien kurssieni nimet ovat Psicofarmacología de las Adicciones ja Psicología de la Comunicación. Ensimmäisessä käsitellään erilaisia huumeita ja lääkeaineita, niiden toimintamekanismeja ja vaikutuksia. Opettaja on kuulemani mukaan UCJC:n parhaita (paras?), ja todella asiallisen vaikutelman mä olen myös saanut. Saattaa myös olla että positiivinen vaikutelma syntyy kontrastina kommunikaatiopsykologian "luentoihin"; ei jeesus-kristus-taivaassa-jumalan-oikealla-puolella-tuomitsemassa-eläviä-ja-kuolleita millaista pelleilyä se voikaan olla. Sanat eivät millään riitä kuvailemaan.

Sanallinen kuvailu kommunikaatiopsykologiasta: Kurssin vetäjä (Diego sanoi että se ei juuri tajua mistään mitään) on joku random nuori nainen. Ensimmäisellä tunnilla katsottiin espanjaksi dubattu jakso USA:laisesta TV-sarjasta Mental, jossa äiti toi kätensä loukanneen poikansa sairaalaan. Pojalla oli myös pieni henkinen lukko päällä, jota sarjan päähenkilö Jack Gallagher sitten selvittelee kollegoidensa kanssa. No, la profesorahan jakoi luokalle monisteet, joissa oli jaksoon liittyviä kysymyksiä pohdittavaksi. Kysymyksiin kuului mm. "Mikä oli pojan nimi?"; "Mikä oli äidin nimi?"; "Kuinka pojan vanhemmat reagoivat sairaalan johtajan tapaamiseen?" jne. Mulle nämä kysymykset olivat toki aika haastavia kielimuurista johtuen, mutta jos espanjan hallitsee, niin mitä hyötyä tästä on kenellekään? TÄYSIN samaa settiä kuin esim. kuullun ymmärtämiset yo-kokeissa. Tämänpäiväiselle luennolle saavuimme Lauran kanssa myöhässä, ja teoriaosuus oli jo ehtinyt päättyä (edell. kerralla teoriaosuus kesti n. 10min, ja siinä kerrottiin mm. että puhuminen on kommunikaatiota), ja ryhmä oli aloittanut käytännön harjoituksen. La profesora mainitsi mulle ja Lauralle että harjoitus saattaa olla hieman hankala meille, ja iski monisteet kouraan. Monisteessa oli parisenkymmentä erilaista kuva-arvoitusta, joista piti ratkaista joko pojan tai tytön nimi. Yhdessä oli kuva merestä + IO... vastaus Mar+IO = MARIO. Näitä arvoituksia käytiin sitten läpi koko lopputunti, enkä oikein kykene ymmärtämään miksi, ja mitä tekemistä millään tällä on psykologian kanssa. Lopuksi jokainen joutui vielä käymään taululla esittelemässä itse keksimänsä kuva-arvoituksen. Vittu et mä nauran, jos saan tän kurssin korvaavuudeksi johonkin sit kun palaan takaisin Jyväskylään :D

Yleisesti ottaen voisi sanoa, että Suomessa yliopiston vaativuustaso tuntuu olevan aika korkea, ainakin tähän verrattuna. Mut en mä viitsi lähteä leimaamaan koko Espanjalaista yliopistojärjestelmää muutaman kurssin takia, vaikka se niin mukavaa olisikin... sillä mikä on mukavampaa kuin leimaaminen ja yleistyksien tekeminen muutaman yksittäistapauksen perusteella?

Mutta tällaista. Pitkä matka yliopistolle ei ole vielä kiristellyt pahemmin, mutta eiköhän sekin vielä ole edessä. Espanjan kieli aiheuttaa pieniä (lue: suuria) ongelmia, mutta opin vähitellen. Toinen kurssi on ok, kun taas toinen palauttaa minut takaisin seiskaluokalle, tai kauemmas. Vaihtariporukasta osa vaikuttaa ihan mukavalle, ja toivon että sieltä löytyy muutama kaverikin.

Yllätykset I ja II

Yllätys I

Tiistai-iltana tulin koulusta himaan ja aloin tekemään ruokaa. Hetken päästä keittiön valo pimeni, ja katsoin että lamppuhan se paloi sittennii. Kiristeli aika paljon kun kyseessä on halogeeniputki, jonka vaihtaminen tuntui siinä vaiheessa päivää ylivoimasen rasittavalta tehtävältä. Sitten huomasin ettei lamppu ollutkaan palanut, vaan koko asunnosta oli sähköt poissa. Ajattelin että kyseessä on joku väliaikainen katkos, ja että sähköt palaavat myöhemmin illalla, tai aamulla. Ja jos ei, menisin aamulla sönkkäämään La porteralle että nyt on jokin pielessä.

Ei sähköä = ei nettiä. Kiristeli aika pahasti olla ilta ilman konetta, mutta myöhemmin tajusin että se mistä mun pitäisi olla huolissaan ei ole koneen puute, vaan lämmityksen puute. Ulkona oli kuitenkin nollakeli. Kämppäni lämpötila laski yöllä varmaan 10 asteeseen! Aamulla pedistä nouseminen, suihkussa käyminen ja pukeminen osoittautui aika uroteoksi... ihan vitun kamalaa. Kertoo vissiin tarpeeksi, jos sanoo että aamusuihkun jälkeen hengitykseni höyrysi.

Osoittautui että vuokraisäntäni Paco ei ollut maksanut sähkölaskua ja sähköyhtiö oli päättänyt laittaa kovan kovaa vasten. Paco tuli heti seuraavana aamuna Madridiin hoitamaan asiaa: hän soitti yhtiölle, maksoi laskun, jonka jälkeen yhtiöstä luvattiin että virta palaa saman päivän aikana. Espanjalaisen tavan mukaan homma kuitenkin venyi, ja olin ilman sähköä yhteensä kolmen yön ajan. Nappasin tästä pienen vilustumisen.

Yllätys II

Torstai-iltana päätettiin poikain kanssa mennä katsomaan Atletico Madridin matsi turkkilaista Galatasarayta vastaan. Kesken pelin Bui (Jyväskylästä) soitti et mitäs mulle, ja kertoi että on bissellä mun naapurissa. Mietin että mitä se Kuokkalassa tekee bissellä. En mä nyt oikein osannut ajatella että jätkä olisi bissellä mun alakerran baarissa MADRIDISSA. Mut siellähän se oli. Olisi tehnyt mieli lähteä samantien pois stadionilta, mut kyllä mä pelin loppuun asti katsoin.

Bui oli istunut keskiviikkona junassa kohti Helsinkiä, ja oli saanut ajatuksen, että voisi huvikseen lähteä Madridiin pitkälle viikonlopulle. Suomen talvi oksetti, ja Madridiin oli luvattu hyvää keliä (ja nyt on hyvä keli, aurinko paistaa kauniisti). No jätkä sit hyppäsi koneeseen sen kummempia miettimättä, netistä tulostetut metro- ja kaupunkikartta taskussaan.

Jos toi sähkökuvio oli kiristelevä yllätys, niin hyvän kaverin ex tempore -matka puolestaan oli todella mahtava! Hän on mestoilla maanantaiaamuun saakka. Käytiin eilen katselemassa keskusta-aluetta ja kauppoja... illalla käytiin cañoilla ja tapaksilla El Tigressä... ja myöhemmin brasilialaisen Stephanien syntymäpäivillä suunnitelmana juoda muutama olunen. (no ok, toi "pari" nyt oli aika optimistista ajattelua, ainakin sellainen fiilis oli kun istuttiin aamuneljän jälkeen bussissa jossain päin Madridia, pieni känni päällä, ehkä matkalla Cibelesiin, josta ehkä löytyisi jatkobussi Moncloaan ja kotiin). ((toisaalta jos lähdettiin muutamalle oluelle, niin miksi me ostettiin kuusi olutta, litra viiniä ja litra sangriaa... "eihän näitä tartte juoda kaikkia". Joo, eihän niitä nyt kaikkia tartte juoda)). Nyt Bui on kaupungilla, ja mä menen kohta perässä. Jos sitä söisi jotain.

"No anna edes euro"

Kaveri ja kaverin kaveri olivat kävelleet aamuyön pikkutunteina Solilta lähtevää Calle Monteraa ja sen jälkeen alkavaa Calle Hortalezaa pitkin. Ehkä "hieman humalassa". Kadut ovat tunnettuja huorien passipaikkoja (mun mielestä suomalaisittain ihan hauska juttu, et samalla kadulla on myös poliisiasema), ja nämä ylpeät ammatinharjoittajat ovat toimessaan aika aggressiivisia. Huora oli käynyt kaverin kaverin käteen kiinni ja yrittänyt viedä tämän asiakkaakseen. Hinta olisi vain 25 euroa. No tää tyyppi ei ollut suostunut huolimatta aika selkeästä markkinointistrategiasta. Seuraavaksi huora oli yrittänyt varastaa sormuksen suoraan miehen sormesta. Tämäkin yritys epäonnistui. Ikään kuin viimeisenä oljenkortena muija oli vielä pyytänyt: "No anna edes euro" :D Ei ollut saanut sitäkään!

Odoteltiin muutama päivä sit Jereä Gran Vian metrosisäänkäynnin luona, joka on siinä Monteran ja Hortalezan kohtaamispisteessä, ja katseltiin sitä meneillään olevaa teerenpeliä. Prostituoidut seisovat kauppojen vieressä pienissä ryhmissä korkeine korkoineen ja välillä käyvät juttelemassa potentiaalisen oloisille miehille. Jos asiakas löytyy, he katoavat läheisille sivukaduille, ilmeisesti siellä on vastaanottotiloja. Huorissa mä en sinällään nähnyt mitään hauskaa, mutta asiakkaina olleet äijät oli aika humoristisia. Osa saattoi naisensa takaisin passipaikalle, suuteli molemmat posket kuten on kohteliasta, ja poistui. Ei mitään ihmeellistä tai poikkeavaa. Osa vaikutti silminnähden kiusaantuneelta, käveli naisen kanssa hieman ympärilleen pälyillen, ikään kuin tuttuihin törmäämistä varoen. Jäähyväisten jälkeen hieman mietteliästä ympärilleen pälyilemistä, ja nopea poistuminen. Hauskin tapaus oli kun huora pyyhki yksinään kohti sivukatua, ja viitisen metriä hänen perässään käveli pieni lippispäinen äijä ihan vitun casually, kännykkäänsä näppäillen. "Joo tässä mä kävelen en ole huoriin menossa sattumalta käännyn samalle autiolle sivukujalle kuin tuo tuntematon nainen korkeissa koroissa ja tekstiviestiäkin laitan kuka huoriin menijä nyt laittaisi tekstiviestiä" ... hieman pisti naurattamaan.

Espanjassa on satojatuhansia prostituoituja, 300.000 on vissiin aika lähellä totuutta. Kaikille se ei ole mikään kokopäivätyö, vaan enemmänkin sivutoimi, lisätuloja niinku. Lähinnä muijat on Itä-Eurooppalaisia tai Etelä-Amerikkalaisia... mut jossain uutisessa sanottiin et laman myötä myös ihan oikeat espanjattaretkin ovat joutuneet taipumaan bordellityöntekijöiksi. Mä en nyt oikein tiedä, mut prostituutio on täällä vissiin ihan laillinen elinkeino, toisin kuin vaikka meillä Suomessa. Mut en mä lähtis prostituutiota ihan mihinkään kassatyöhön rinnastamaan kuitenkaan... sen verran surulliselta toi maailma vaikuttaa enimmäkseen.

Kyl mä prostituution ajatuksen ihan hyväksyn, jos joku nainen (tai mies) kokee ettei se oma kroppa nyt ole mikään pyhäkkö, jonka pyhimpään suodaan pääsy vain harvoille ja valituille, niin antaa palaa vaan. Mut mua oksettaa koko hommassa se, et niistä naisista suurin osa ei ole tehnyt valintaansa kovinkaan vapaaehtoisesti, tyyliin "hmm, lähtisköhän sitä parturiksi vai prostituoiduksi". Taustalla on monenlaisia ongelmia ja umpikujia aikaisemmassa elämässä... monesti puhdasta hyväksikäyttöä. Prostituutio on sit jatkumoa samalle paskalle. Mä en tajua miten palvelun ostajat pystyvät sivuuttamaan kaikki nuo ilmeiset lieveilmiöt. No ihmiset nyt yleisesti ottaen pystyvät sivuuttamaan ihan mitkä tahansa asiat ilman ongelmia. Tyhmiä.

AI NIIIN...

...sen verran vielä, et jos mulla kerran on maanantaina aikaa tehdä ruokaa, ja ottaa vittu kuvia lopputuloksesta, niin siitä voi päätellä, et mun koulu ei ole vielä alkanut.

Ehkä.

Mä toivon et mun koulu ei ole vielä alkanut. Meidän Ereasmus-koordinaattorimme suusta kuultiin mm. et "ei huolta", ja et "nähdään maanantaina, TAI tiistaina". Eli en huolehdi, ja saatetaan nähdä huomenna, tuskin tänään enää(?)

Mañana sitten!

kaasuhellasta ja ruoasta

Kun mä tänne nyt tulin ja aloin katselemaan kämppää, niin ensimmäisiä huolenaiheitani oli kaasun käyttäminen hellan ja uunin energialähteenä. Mun asenne oli jotakuinkin luokkaa

"ai joo kun ei nää vieläkään ole vittu alkaneet käyttää sähköä liesissään"

Yhdistin kaasun käytön alkeellisuuteen, epäkäytännöllisyyteen ja epäturvallisuuteen. En tiedä miksi näin olin ajatellut, sillä fakta on se, että Me suomalaiset ollaan niitä todellisia jälkeenjääneitä. Pienen totuttelun jälkeen voin sanoa että kaasu on kehittyneempi ja käytännöllisempi kuin sähkö, ja turvattomuuskin on vain oma kuvitelmani. Ja uskon että myös aika monen muun sähköön tottuneen kuvitelma.

Mun uunimallini on hieman karsitumpi, ja joudun sytyttämään tikuilla sekä hellan että uunin. Ei siitä sen kummempaa vaivaa ole: kaasu auki, raapaistaan tikku, that's it. Pidän kaasusta, koska sen lämpö on nopeammin ja tarkemmin säädeltävissä kuin sähköllä kokatessa. Käännän liekkiä pienemmälleen, ja lämpötila laskee saman tien. Muutenkin liekissä on aivan eri tavalla tekemisen fiilistä, ja siinä voi vaikka grillata paprikan tai chilin.

Uunin puolella kaasulämpö tuottaa vesihöyryä, joka sumentaa käytettäessä uunin lasin. Kaasun palamisen jälkituotteena syntyvä vesihöyry on oleellisessa osassa paistotuloksessa, ja kaasun nimeen vannovien mielestä yksi syy miksi kaasu-uunissa tehty ruoka on parempaa. Uunin alaosassa olevan kaasuritilän huono puoli on se, että kokematon polttaa helposti ruokansa pohjan, varsinkin alatasolla pidettäessä. Tätä voi kuitenkin ehkäistä siirtämällä paistettava tuote ylemmäs jossain vaiheessa paistamista, tai asettamalla uunin pohjalle vesikulhon. Joku, jolla on enemmän kokemusta kaasusta löytää varmasti lisäargumentteja, mut mulle nääkin alkaa jo riittää.

Mua tosiaan jännitti kaasun käyttäminen, mutta turhaan, kuten sain huomata. Sekä hellan että uunin puolella ensimmäiset ruoanlaittoyritykseni onnistuivat mainiosti. Mä ehkä haluan sit joskus omaan kotiini kaasulieden sähköisen sijaan!

Vihreä curry vähemmän thaimaalaisista aineksista: paprika, parsa, munakoiso. Espanjalainen vihreä paprika oksettavan kitkerää!

Italialainen sipulipiiras. Vitun ruma, mutta kun mun kämpässä ei ole mitään välineistöä, kuten kaulinta tai piirasvuokaa. Maku ratkaisee, tää on herkullista!

Noi mun ruoat voisivat periaatteessa olla hieman perinteisempiä madridilaisiakin, tai sit ei. Tää perinteinen madridilainen ruoka on aika... sanotaanko korrektisti et mielenkiintoista. Paistettuja siankorvia, kaikenlaisia sisälmyksiä/epämääräisiä lihanlämpäreitä, paistettuja perunoita (ja tomaattikastiketta), perunamunakas, churrosit (suklaaseen dipattavia munkkeja).... Tämä ruokaperinne juontaa juurensa selvästi aikaan, kun ei ollut varaa heittää mitään osia eläimestä pois, kaikki syötiin korvia myöten. Mä sanoinkin Diegolle, kun syötiin siankorvaa tapas-baarissa, et Suomessa tämä teidän perinteenne on sitä jätettä, mitä jää yli kun siivotaan oikea liha syötäväksi. (no eihän ne jämäpalat nyt meilläkään hukkaan joudu, niistä jauhetaan einekset kauppoihin) Noi perunasetit nyt on hyviä, tietenkin. Mutta ei niissä ole myöskään mitään eksoottista... ne on perunaa. Mä mieluummin teen jotain muuta ruoaksi.

En mä kuitenkaan mene sanomaan, etteikö Madrid olisi hyvä ruokakaupunki. Varmasti on, vaikken ole itse sitä vielä huomannutkaan. Pari ekaa viikkoa kävin syömässä ulkona aika sattumanvaraisesti: ensimmäisessä vastaantulevassa mestassa, jonka Menu del Día vaikutti asialliselta. No täällä ruoka ei läheskään aina ole ok, vaan usein välillä huono-keskinkertainen. Esimerkkinä tölkistä kaadetun makuinen lihanlämpärekastike primerona, ja segundona muutama ranskalainen sekä pannulla öljyssä ja valkosipulissa käristettyjä lihanpaloja. Mistä tahansa paikasta Jyväskylässä saa parempaa. Nyt olen kuitenkin pari kertaa käynyt syömässä ihan hyvän ruoan... Meson 5J:ssä, ja Otro Saborissa Gran Víalla. Koostin myös listan ruokapaikoista, joista löysin uskottavat (ei siis mitään tyyliin "THIS THE BEST FOOD BLACE IN WHOEL MADIRD EVERY ONE WHO COME EAT HERE WANT EAT MORE IN NEXT DAY!!! BEST MADRID FOOD -JOSE-") suositukset, alan käymään listaani läpi tässä vähän kerrallaan. Ja mä tulen varmasti palaamaan aiheeseen useampaankin otteeseen tässä kevään mittaan.

[TJ annin saapumiseen 18 päivää]

Classic

Äsken tapahtui jotain klassista, banaaninkuoreenliukastumistasoa. Mutta tähän ei liittynyt banaaninkuorta.

Mä olin kävelemässä himaan Argüellesista, Calle de Meléndez Valdes 51:ssä sijaitsevasta baarista. Oltiin jonkun sveitsiläismuija läksiäisissä, se oli kai lähdössä takaisin Sveitsiin tai jotain. Muut läksivät jatkamaan klubille, mut mä en, koska en jaksanut ja kasin aikaan pitäisi olla auttamassa Elisaa muutossa. Elisa muuttaa.

Kävelin Meléndez Valdesia pitkin kotia kohti, ja päätin katsoa kellosta aikaa. Otin kännykän esiin ja aloin katsomaan, kun samalla liukastuin johonkin. Yllätyin hieman.

Se oli vanha tuttu, koiran paska. Hyi vittu.

Kaaduin, mutta sain otettua pudotuksen kädellä vastaan, joten pelastuin ultimate nöyryytykseltä, housujen/takin repeämisiltä jne. Vastaan tuli joku espanjalaispariskunta, joille luontevasti tokaisin "there's shit". Vastaus oli jotain muminaa.

Muuten säilyin siis vahingoitta, mutta Vagabondini ottivat kohtaamisen ulosteen kanssa aika raskaasti. Valkoinen pinta sai tuoksuvia ruskean sävyjä. Nyt mä sit istun koneellani, ja odottelen kun pesukone pyörittää kenkiäni. Laitoin 40 asteeseen, se on kai ihan ok. Menee vielä jonkin aikaa.

------

Matkalla baariin vedettiin Jeren kanssa dönerit, ehkä paskin döner ikinä. Yleisesti ottaen Madrdi ei ole mikään döner-kaupunki. Setti on ihan ok, mutta ei lähellekään Berliinin, tai edes Wienin tasoa. Meléndez Valdesilta löytynyt mesta oli aika hämyisen oloinen ja döner maksoi 2,80€, eli halpaa. Tuuheaviiksinen myyjä veteli siivuja todellä härskin näköisestä kebablihavartaastaan, ja kääri ne muutaman salaatinriekaleen kanssa ohueen tortillaletun tapaisen sisään. Liha oli osin raakaa, ja täynnä läskinlämpäreitä... aikamoista paskaa sekin. Toivottavasti en herää minkään taudin kanssa aamulla.

Ja mikä tästä vielä puuttui, niin ystäväni Pete on saanut FB-kaverikseen Don Niamin, joka on noussut koko maailman tietoisuuteen Stringrayna leffassa Undefeatable. Niam on näköjään vielä kirjoittanut Peten seinälle jotain falskia! :D