Inventaario

Kyllä tekee hyvää matkustaa RyanAirilla... 15kg painorajoitus 6kk kamoille. Aikamoinen karsinta on ollut pakollista, jotta mahdollisuudet olisivat edes pienet. Rinkka itse painaa jo jotain 4-5kg. Ryanin lisäkilot maksavat 20e/kg, jos ilmoittaa etukäteen. Kentällä havaittuna, en edes uskalla arvailla.

Fakta on se, että tulemme Annin kanssa pukeutmaan erittäin tukevasti, esim. kahteen päällekkäiseen huppariin. Madridin 28 astetta on loppujen lopuksi yllättävänkin purevan viileä. Hävettää jo valmiiksi.

No mutta inventaariota tehdessä päätin jättää tarpeettomat (mutta potentiaalisesti hyödylliset) kamani kämppikseni säilytettäväksi, eli jos joku Espanjaan saapuva tarvitsee irtaimistoa, niin:

3 x pussilakana (kirjavia)
3 x lakana (oranssi, kaksi valkoista, joista toisessa on jostain syystä keltainen läikkä kulmassa, oletettavasti jotain ruokaa, oikeasti!)
5 x tyynyliina (3 kirjavaa, 2 valkoista)
3 x pyyhe (1 normaali, 2 hieman pienempää)
1 x käsipyyhe
2 x keittiöpyyhe
3 x tyyny
2 x peitto
1 x viltti

1 x Vileda parkettimoppi (ainakin omassa kämpässäni ainoa talon tarjoama siivousväline oli oksettava vintage-moppi, mikä vain levitti lisää likaa pesukohtaan)
1 x IKEA valokuvakehys, punainen, hieman hajalla, ehjänäkin arvo 1,90€
1 x IKEA pyykinkuivausteline, pieni
1 x huonohko tietokonekaiuttinpari (mutta osoittautui hyödylliseksi musiikin kuuntelussa/elokuvien katsomisessa)
1 x lämmitin (calentador) (osoittautui elintärkeäksi kevään kylmimpinä tunteina)
1 x Espanjan maajoukkuejuliste (seksikkäitä pelaajia, lähinnä itsetyydytystarkoitukseen)
2 x sateenvarjo, ostettu kiinalaisilta, laatuluokkaa C (laatuluokka-asteikolla A-C)
1 x mekaaninen käsi (tarttumiseen, huvitteluun)
1 x anarkistisen puolueen muovilippu (lähinnä valtio-opin opiskelijoiden intresseihin, säälittävää)
1 x tiendas por Madrid 2010 -kirja (ihan hyvä vaihtoehtoinen matkaopas, satoja kaupungin liikkeitä aihepiireittäin)
useita tamppooneja ja paljon pikkuhousunsuojia (lähinnä naisille, käsittääkseni vaginahygieniatuotteita)

Kaikki, mikä vaatii pesemistä on hyvin pesty.

musiikki: Killah Priest, mahtavalta albumilta BLACK AUGUST. Goodbye.

Viikonloppua: Teleférico ja Casa de Campo

Nonni. Mä olen ehkä 10 kertaa ajatellut meneväni "tänään" Teleféricolle, mutta "tänään" on aina osoittautunut olevansa enemmänkin "huomenna, ehkä". Eilen me otettiin itseämme niskasta kiinni ja käveltiin Parque del Oestessa sijaitsevalle lähtöpisteelle. Rata oli kiinni.

[siis Teleférico on 2-3km pitkä vaijerirata, joka vie maksavan asiakkaansa Parque del Oestesta Casa de Campoon, hinta on 3,55€ yhteen suuntaan, meno-paluu halvempi]

Annilta meni hieman fiilikset kun kävelimme paikalle turhaan, joten päätin pelastaa tilanteen maksamalla hänelle kyydin huvipuistolaitteessa, joka oli sijoitettu sisäänkäynnin luokse ilmeisesti juuri tämänkaltaisia tilanteita varten. Ja se tuntui todella toimivan!

---------------

No tänään, lauantaina 19. kesäkuuta 2010 me sitten saimme aikaiseksi mennä paikalle, ja vielä oikeaan aikaan. Mukana oli myös Manuel, pohjois-espanjalainen kämppikseni. Vaijerirata näkymineen on ihan mukava kokea, vaikken mikään suuri korkeiden paikkojen ystävä olekaan. No ei se niin oksettavan korkealla itseasiassa edes kulje.

Mutta mikä on huomattavasti rataa mukavampi, on päätepaikka Casa de Campo. Mä luulin jotenkin että kyseessä on normaali iso puisto, kuten Parque del Oeste, mutta eipä sit ollutkaan... Casa de Campo on enemmänkin tukahduttavan kuuma ja kuiva (suht) luonnollisessa kunnossa oleva virkistysalue johon Madridilaiset pääsevät pakoon kaupungin tukahduttavan kuivaa kuumuutta. Alue on täynnä karuihin oloihin tottuneita matalia puita, pensaita, ruohikkoa ja monenlaisia piikikkäitä kasveja. Linnunlaulu kuuluu voimakkaana, ja maassa on ihan vitusti kaikenlaisia hyönteisiä: tunnistin ainakin 86 eri lajia muurahaisia (valhe, mut otin kuvan yhdestä). Omasta näkökulmastani aika kauniin eksoottista ja hienon näköistä luontoa, ja "jos olisin tiennyt tämän aiemmin, olisin käynyt useammin".

Aijoo, ja Casa de Campossahan on Madridin eläintarha ja huvipuisto Parque Warner tjms. En ole käynyt.

musiikki: JEDI MIND TRICKS!

Chocolatería San Gines - Churroja saatana

Manolot syovät makeaa aamiaiseksi. Churroja. Bilekulttuuriin kuuluu usein valvominen aamutunteihin ja suoraan-baarista-churroille-meno. Öisin ei ole mitään ruokapaikkoja auki (ok, Gran Vialla oksettava rasvapizzeria on säännön vahvistava poikkeus, jonka vuoksi en suostu tekemään matkaani koukkua).

Eilen aamulla menimme myöhäiselle klo 13 -aamiaiselle Madridin kuuluisimpaan Churro-mestaan Chocolatería San Ginesiin, ensimmäinen kertani siellä. Tilasin meille jaettavaksi yhden annoksen churroja suklaalla ja maitokahvin. Churrot ovat ohuita, pitkulaisia ja rapeita munkkeja, joita kastetaan paksuun ja suht vahvan makuiseen kaakaoseen. Yhteen annokseen kuului viisi churro-pätkää. Itse en ole sen suklaakastikkeen maun iso fani, ja syön omani mieluummin ilman dippaamista.

Tämän tekstin pääpointti ei ole mainostaa San Ginesiä, vaan anti-mainostaa sitä: yhden annoksen hinta oli yli 5€. Voi saatana. Noin viikko takaperin kävimme Rastro-matkallamme tavallisessa kahvilassa ottamassa saman setin, ja hinta oli 3e luokkaa... eli ihan hyväksyttävä, ja täysin saman tasoinen. Nojoo, 3€, 5€, me olemme lomalla, mitä väliä? No mua kiristelee ihan periaatteesta.

Chocolatería San Ginesissä churrot eivät ole keskivertoa parempia, paikan tunnelma ei ole erityinen, palvelu ei ole erityisen ystävällistä (ei tosin tympeääkään), ja hinnassa on tuo vastenmielinen me-olemme-kuuluisin-ja-vanhin-ja-turistit-pitävät-meistä -lisä.

En suosittele Chocolatería San Ginekseen menemistä kenellekään.

musiikki:

Lavapiés: senegalilaista, kahviloita

Viimeisiä viedään, ensi keskiviikkona on edessä katkera paluu kotiin, Suomeen. Ennen paluuta on kuitenkin hyvä paniikinomaisesti ja silmät puoliummessa juosta ympäri kaupunkia löytämässä paikkoja, joita voi ikävöidä sitten Jyväskylän kylmässä kesässä, syksyssä ja talvessa (pieni sic).

Viime päivinä ollaan käyty useampaan kertaan Lavapiésissa, joka on yksi Etelä-Madridin kaupunginosista. Lavapiésilla on hieman huono maine, pääasiassa koska siellä on suuria maahanmuuttajakeskittymiä, ja mamuthan merkitsevät tietenkin suurta uhkaa meille hieman paremmille ihmisille. Kämppikseni kuitenkin vakuuttaa, että arveluttava maine on selkeästi liioiteltu, ja täytyy kyllä sanoa että Lavapies tarjoaa aika siistejä juttuja, kunhan ei anna liioiteltujen paskapuheiden pilata iloa. (Ok, ei alue mikään paras mahdollinen ole, etten mä ehkä kovin rennoin mielin kävelisi yksin Lavapiesin öisiä katuja pitkin).

Jokin päivä sitten vietimme pientä dagen efteriä, tai ainakin väsymyspäivää, menemällä syömään senegalilaiseen ravintolaan nimeltä Touba Lamp Fall. Kämppikseni suositteli ravintolaa meille... suosittelua tarvitaan, koska mesta ei ole mitenkään sen tyylinen, että sinne voisi eksyä vahingossa. Ravintola sijaitsee nuhjuisen näköisessä kadunkulmassa punaisen kalteri-ikkunaisen kerrostalon alakerroksessa, ravintolan halvan näköinen keltainen nimikyltti ei välttämättä viesti korkeasta laadusta ja oven edustalla seisoneet parimetriset mustat miehet Papa Bouba Diop, Salif Diao, Pape Thiaw ja Omar Daf eivät myöskään varsinaisesti toimi sisäänheittovalttina satunnaiselle ohikulkijalle. Sisältä ravintola vaikutti kuitenkin viihtyisältä ja siistiltä seiniä kiertävine puulistoineen, hymyilevine tarjoilijoineen ja eksoottisen värisine seinämaalauksineen. Kaikki pöydät oli kuitenkin varattu, joten meidät istutettiin ravintolan pieneen takahuoneeseen, ilmeisen uuteen laajennukseen, joka ei ollut lainkaan yhtä viihtyisä ja tunnelmallinen kuin päätila. Takahuoneessa (eri pituiset) seinälistat näyttivät lähinnä kadulta raahatuilta likatahroineen, seinien tapetit olivat riekaleisia, ja tuoksu oli miedosti kissanlaatikkomainen. Mutta emme antaneet pikkujuttujen häiritä, vaan tilasimme yhteisesti syötäviksi Senegalin kansallisruoan Thiebou Dienen (kalaa, porkkanaa, yucaa, paistettua okraa, pinaattia ja kaalia paistetulla riisipedillä) ja miedon pähkinäkastikkeen Mafen. Pidin molemmista. Jälkiruoaksi tilattiin Senegalin kansallisjuoma bissap-mehu (hibiscus-kukista haudutettu makean hedelmäinen juoma), ja pieniä munkkeja nimeltään Beñé. Koko setti kustansi yhteensä 13,50€ kahdelta hengeltä.

Mafe ja Thiebou Diene

Ruoan jälkeen menimme persoonalliseen kahvilaan Oeste Celesteen antamaan ruoan laskeutua, ja juomaan kuumat minttuteet. Oeste Celeste on yksi Lavapiesin kiintopisteitä, ainakin minun mielestäni. Kahvila on sisustettu hyvin boheemin summittaisesti: kaikki vaikuttaa olevan hieman eri paria keskenään, katosta roikkuu kuu-lampunvarjostin ja verkkotuoli, ja lattioilla on säkkituoleja, joilla voi makoilla teetä juodessaan. Myös granaattiomena-avokado-salaatti on herkullinen, tosin hieman kallis kokoonsa nähden.

---------------

Eilen illalla mentiin Manuelin opastamana erikoiseen "baariin" Calle Esperanzalla. "Baari" lainausmerkeissä siksi, että paikalla ei ole minkäänlaisia lupia, vaan sitä pyöritetään epävirallisesti. Omistaja on sama kuin Oeste Celestellä, ja tämä antaa pitää baaria pystyssä kunhan homma pysyy rauhallisena. Poliisi varmasti tietää nyt jo kolmivuotiaan paikan olemassaolosta, mutta ilmeisesti he antavat pitää baaria pystyssä, kunhan homma pysyy rauhallisena. Eikä meno nyt ole mitenkään kovin potentiaalista lipeämään käsistä, sillä paikka on leimallisen vaihtoehtoinen/hippi. Eilen (keskiviikkoisin) on runoilta, jossa kuka tahansa voi lukea pienellä esiintymisalueella runoja (omia tai muiden), laulaa tai muuten esiintyä ihmisille. Jos illanistujien volyymitaso nousee liian korkeaksi, alkaa hyssyttely "shhh, shhh"... välillä se vitutti, mutta pääasiassa oli ihan huvittavaa. Koska baari on underground, sillä ei ole nimikylttiä, eikä avointa sisäänkäyntiä. Jos haluaa sisään, pitää tietää missä se sijaitsee, ja soittaa ovikelloa (joka on itse asiassa valo, joka vilkkuu baarin sisällä kun nappia painaa). Baarissa voi ostaa olutta 2,5e hintaan, ja lisäksi tarjolla on drinkkejä, tuoremehua ja teetä.

Fiilis baarissa on todella vaihtoehtoinen, ja virkistävä. Mä en juurikaan arvosta näitä perusvaihtarisettejä kuten yleinen bileklubi Joy (et pääse sisään ellet ole saman näköinen kuin kaikki muutkin) tai vaihtareiden suosima baariketju Cerveceria 100 Montaditos (keskiviikkoisin juomat ja pikkusämpylät 1e, eli silloin mesta on vitun tukossa, ja vastaa tunnelmaltaan jotain teurastamoa). Eli jos tällainen vakkari potenssiin 10 kiinnostaa edes hieman, ja sietää - tai jopa suosii - erilaisuutta, niin suosittelen tutustumaan tähän paikkaan.

Musiikki: The Yardbirdsin veto elokuvasta Blow-Up - Erään suudelman jälkeen

Malasaña

Malasaña on yksi Madridin oleellisimmista kaupunginosista, ihan kuin Kuokkala Jyväskylässä (FFFFUUUUUUU!!). Ennen kuin Anni saapui Madridiin toistamiseen, olin vieraillut mestoilla vain muutamia kertoja, ja silloinkin vain hieman haistellut reuna-alueita. Annia kuitenkin kiinnosti kovasti lähteä tutustumaan, ja hyvä niin: en missään nimessä olisi halunnut jättää Madridia tutustumatta tähän nuorekkaaseen ja mielenkiintoiseen kaupunginosaan.

Malasañassa on pieniä kahviloita, baareja, ravintoloita, vintage-liikkeitä, vaatekauppoja, lahjapuoteja, gourmet-kauppoja, sarjakuvakauppoja, käsityökauppoja, sisustuskauppoja, kampaamoja, erotiikkaliikkeitä. Ihan vitusti pieniä liikkeitä. Fiilis on usein hyvin persoonallinen, yritteliäs ja innovatiivinen; paikat tuntuvat olevan omistajiensa lempilapsia ja ylpeyden aiheita. Löysin jopa asiallisen elokuvaliikkeen: Ficciones de Cinen. DVD:iden ostaminen ei ole mahdollista, mutta vuokratarjonta on todella kova (mm. Minä ja Morrison, sekä Leninhgrad Cowboys Meet Moses).

Minä ja Annin uudet hand-made-hair-pins-from-a-finnish-swiss-woman.

Ollaan nyt viime viikkojen aikana seikkailtu katuja ympäriinsä useaan otteeseen, ja eksytty sisään kymmeniin liikkeisiin (Anni on lähinnä ostanut joitain pikkujuttuja kuten pinnejä jne.). Yhden kaupan omistaja sattui olemaan puoliksi suomalainen ja puoliksi sveitsiläinen, ette usko miten naurettiin kaikki (noooot). Monissa liikkeissä jaetaan ilmaiseksi el Dibukin kaupunginosaoppaita, joissa esitellään paikallista vaihtoehtojen kirjoa, kannattaa napata nippu näitä lehtisiä mukaan.

Erittäin tyylikästä ja hienostunutta, eleganttia. Yksi hienoista vintage-liikkeistä, jotka varmasti miellyttävät montaa ei-puolivuotismuodin nimeen vannovaa.

X

Cafe La Paca Calle Valverdella. Juotiin jasmiiniteetä (herkullista, 2,5€ per juoja) ja pelattiin Yatzya uusilla peliliikkeestä ostamillamme nopilla.

X

Happy Day Calle del Espíritu Santolla. USA:laisia cup cakeja ja muita leivoksia myyvä aika suloinen liike, jossa myös muutama pöytä kahvitteluun. Herkullisia.

X

El Rincon Calle del Espíritu Santolla. Suosittelen tilaamaan siivun baarin Tortilla de Patatasia (espanjalainen perunamunakas), joka on erittäin mehevää, ja makeaksi haudutettu sipuli antaa sille miellyttävän lisämausteen. Myös vuohenjuusto-tomaatti -bagel tuntui maistuvan Annille (ja ihan vähän mullekin). Istuessamme teellä pieni ja hieman dorkan näköinen koira odotteli oven suussa sateen päättymistä. Muutaman terassipöydän vieressä oli kyltti, jossa kiellettiin jointtien polttaminen terassialueella ("No fumen porros en la terraza"); samaan aikaan sisällä nenään leijaileva pilven makea tuoksu peitti alleen baarin muut hajut.

X

musiikki: