Inventaario

Kyllä tekee hyvää matkustaa RyanAirilla... 15kg painorajoitus 6kk kamoille. Aikamoinen karsinta on ollut pakollista, jotta mahdollisuudet olisivat edes pienet. Rinkka itse painaa jo jotain 4-5kg. Ryanin lisäkilot maksavat 20e/kg, jos ilmoittaa etukäteen. Kentällä havaittuna, en edes uskalla arvailla.

Fakta on se, että tulemme Annin kanssa pukeutmaan erittäin tukevasti, esim. kahteen päällekkäiseen huppariin. Madridin 28 astetta on loppujen lopuksi yllättävänkin purevan viileä. Hävettää jo valmiiksi.

No mutta inventaariota tehdessä päätin jättää tarpeettomat (mutta potentiaalisesti hyödylliset) kamani kämppikseni säilytettäväksi, eli jos joku Espanjaan saapuva tarvitsee irtaimistoa, niin:

3 x pussilakana (kirjavia)
3 x lakana (oranssi, kaksi valkoista, joista toisessa on jostain syystä keltainen läikkä kulmassa, oletettavasti jotain ruokaa, oikeasti!)
5 x tyynyliina (3 kirjavaa, 2 valkoista)
3 x pyyhe (1 normaali, 2 hieman pienempää)
1 x käsipyyhe
2 x keittiöpyyhe
3 x tyyny
2 x peitto
1 x viltti

1 x Vileda parkettimoppi (ainakin omassa kämpässäni ainoa talon tarjoama siivousväline oli oksettava vintage-moppi, mikä vain levitti lisää likaa pesukohtaan)
1 x IKEA valokuvakehys, punainen, hieman hajalla, ehjänäkin arvo 1,90€
1 x IKEA pyykinkuivausteline, pieni
1 x huonohko tietokonekaiuttinpari (mutta osoittautui hyödylliseksi musiikin kuuntelussa/elokuvien katsomisessa)
1 x lämmitin (calentador) (osoittautui elintärkeäksi kevään kylmimpinä tunteina)
1 x Espanjan maajoukkuejuliste (seksikkäitä pelaajia, lähinnä itsetyydytystarkoitukseen)
2 x sateenvarjo, ostettu kiinalaisilta, laatuluokkaa C (laatuluokka-asteikolla A-C)
1 x mekaaninen käsi (tarttumiseen, huvitteluun)
1 x anarkistisen puolueen muovilippu (lähinnä valtio-opin opiskelijoiden intresseihin, säälittävää)
1 x tiendas por Madrid 2010 -kirja (ihan hyvä vaihtoehtoinen matkaopas, satoja kaupungin liikkeitä aihepiireittäin)
useita tamppooneja ja paljon pikkuhousunsuojia (lähinnä naisille, käsittääkseni vaginahygieniatuotteita)

Kaikki, mikä vaatii pesemistä on hyvin pesty.

musiikki: Killah Priest, mahtavalta albumilta BLACK AUGUST. Goodbye.

Viikonloppua: Teleférico ja Casa de Campo

Nonni. Mä olen ehkä 10 kertaa ajatellut meneväni "tänään" Teleféricolle, mutta "tänään" on aina osoittautunut olevansa enemmänkin "huomenna, ehkä". Eilen me otettiin itseämme niskasta kiinni ja käveltiin Parque del Oestessa sijaitsevalle lähtöpisteelle. Rata oli kiinni.

[siis Teleférico on 2-3km pitkä vaijerirata, joka vie maksavan asiakkaansa Parque del Oestesta Casa de Campoon, hinta on 3,55€ yhteen suuntaan, meno-paluu halvempi]

Annilta meni hieman fiilikset kun kävelimme paikalle turhaan, joten päätin pelastaa tilanteen maksamalla hänelle kyydin huvipuistolaitteessa, joka oli sijoitettu sisäänkäynnin luokse ilmeisesti juuri tämänkaltaisia tilanteita varten. Ja se tuntui todella toimivan!

---------------

No tänään, lauantaina 19. kesäkuuta 2010 me sitten saimme aikaiseksi mennä paikalle, ja vielä oikeaan aikaan. Mukana oli myös Manuel, pohjois-espanjalainen kämppikseni. Vaijerirata näkymineen on ihan mukava kokea, vaikken mikään suuri korkeiden paikkojen ystävä olekaan. No ei se niin oksettavan korkealla itseasiassa edes kulje.

Mutta mikä on huomattavasti rataa mukavampi, on päätepaikka Casa de Campo. Mä luulin jotenkin että kyseessä on normaali iso puisto, kuten Parque del Oeste, mutta eipä sit ollutkaan... Casa de Campo on enemmänkin tukahduttavan kuuma ja kuiva (suht) luonnollisessa kunnossa oleva virkistysalue johon Madridilaiset pääsevät pakoon kaupungin tukahduttavan kuivaa kuumuutta. Alue on täynnä karuihin oloihin tottuneita matalia puita, pensaita, ruohikkoa ja monenlaisia piikikkäitä kasveja. Linnunlaulu kuuluu voimakkaana, ja maassa on ihan vitusti kaikenlaisia hyönteisiä: tunnistin ainakin 86 eri lajia muurahaisia (valhe, mut otin kuvan yhdestä). Omasta näkökulmastani aika kauniin eksoottista ja hienon näköistä luontoa, ja "jos olisin tiennyt tämän aiemmin, olisin käynyt useammin".

Aijoo, ja Casa de Campossahan on Madridin eläintarha ja huvipuisto Parque Warner tjms. En ole käynyt.

musiikki: JEDI MIND TRICKS!

Chocolatería San Gines - Churroja saatana

Manolot syovät makeaa aamiaiseksi. Churroja. Bilekulttuuriin kuuluu usein valvominen aamutunteihin ja suoraan-baarista-churroille-meno. Öisin ei ole mitään ruokapaikkoja auki (ok, Gran Vialla oksettava rasvapizzeria on säännön vahvistava poikkeus, jonka vuoksi en suostu tekemään matkaani koukkua).

Eilen aamulla menimme myöhäiselle klo 13 -aamiaiselle Madridin kuuluisimpaan Churro-mestaan Chocolatería San Ginesiin, ensimmäinen kertani siellä. Tilasin meille jaettavaksi yhden annoksen churroja suklaalla ja maitokahvin. Churrot ovat ohuita, pitkulaisia ja rapeita munkkeja, joita kastetaan paksuun ja suht vahvan makuiseen kaakaoseen. Yhteen annokseen kuului viisi churro-pätkää. Itse en ole sen suklaakastikkeen maun iso fani, ja syön omani mieluummin ilman dippaamista.

Tämän tekstin pääpointti ei ole mainostaa San Ginesiä, vaan anti-mainostaa sitä: yhden annoksen hinta oli yli 5€. Voi saatana. Noin viikko takaperin kävimme Rastro-matkallamme tavallisessa kahvilassa ottamassa saman setin, ja hinta oli 3e luokkaa... eli ihan hyväksyttävä, ja täysin saman tasoinen. Nojoo, 3€, 5€, me olemme lomalla, mitä väliä? No mua kiristelee ihan periaatteesta.

Chocolatería San Ginesissä churrot eivät ole keskivertoa parempia, paikan tunnelma ei ole erityinen, palvelu ei ole erityisen ystävällistä (ei tosin tympeääkään), ja hinnassa on tuo vastenmielinen me-olemme-kuuluisin-ja-vanhin-ja-turistit-pitävät-meistä -lisä.

En suosittele Chocolatería San Ginekseen menemistä kenellekään.

musiikki:

Lavapiés: senegalilaista, kahviloita

Viimeisiä viedään, ensi keskiviikkona on edessä katkera paluu kotiin, Suomeen. Ennen paluuta on kuitenkin hyvä paniikinomaisesti ja silmät puoliummessa juosta ympäri kaupunkia löytämässä paikkoja, joita voi ikävöidä sitten Jyväskylän kylmässä kesässä, syksyssä ja talvessa (pieni sic).

Viime päivinä ollaan käyty useampaan kertaan Lavapiésissa, joka on yksi Etelä-Madridin kaupunginosista. Lavapiésilla on hieman huono maine, pääasiassa koska siellä on suuria maahanmuuttajakeskittymiä, ja mamuthan merkitsevät tietenkin suurta uhkaa meille hieman paremmille ihmisille. Kämppikseni kuitenkin vakuuttaa, että arveluttava maine on selkeästi liioiteltu, ja täytyy kyllä sanoa että Lavapies tarjoaa aika siistejä juttuja, kunhan ei anna liioiteltujen paskapuheiden pilata iloa. (Ok, ei alue mikään paras mahdollinen ole, etten mä ehkä kovin rennoin mielin kävelisi yksin Lavapiesin öisiä katuja pitkin).

Jokin päivä sitten vietimme pientä dagen efteriä, tai ainakin väsymyspäivää, menemällä syömään senegalilaiseen ravintolaan nimeltä Touba Lamp Fall. Kämppikseni suositteli ravintolaa meille... suosittelua tarvitaan, koska mesta ei ole mitenkään sen tyylinen, että sinne voisi eksyä vahingossa. Ravintola sijaitsee nuhjuisen näköisessä kadunkulmassa punaisen kalteri-ikkunaisen kerrostalon alakerroksessa, ravintolan halvan näköinen keltainen nimikyltti ei välttämättä viesti korkeasta laadusta ja oven edustalla seisoneet parimetriset mustat miehet Papa Bouba Diop, Salif Diao, Pape Thiaw ja Omar Daf eivät myöskään varsinaisesti toimi sisäänheittovalttina satunnaiselle ohikulkijalle. Sisältä ravintola vaikutti kuitenkin viihtyisältä ja siistiltä seiniä kiertävine puulistoineen, hymyilevine tarjoilijoineen ja eksoottisen värisine seinämaalauksineen. Kaikki pöydät oli kuitenkin varattu, joten meidät istutettiin ravintolan pieneen takahuoneeseen, ilmeisen uuteen laajennukseen, joka ei ollut lainkaan yhtä viihtyisä ja tunnelmallinen kuin päätila. Takahuoneessa (eri pituiset) seinälistat näyttivät lähinnä kadulta raahatuilta likatahroineen, seinien tapetit olivat riekaleisia, ja tuoksu oli miedosti kissanlaatikkomainen. Mutta emme antaneet pikkujuttujen häiritä, vaan tilasimme yhteisesti syötäviksi Senegalin kansallisruoan Thiebou Dienen (kalaa, porkkanaa, yucaa, paistettua okraa, pinaattia ja kaalia paistetulla riisipedillä) ja miedon pähkinäkastikkeen Mafen. Pidin molemmista. Jälkiruoaksi tilattiin Senegalin kansallisjuoma bissap-mehu (hibiscus-kukista haudutettu makean hedelmäinen juoma), ja pieniä munkkeja nimeltään Beñé. Koko setti kustansi yhteensä 13,50€ kahdelta hengeltä.

Mafe ja Thiebou Diene

Ruoan jälkeen menimme persoonalliseen kahvilaan Oeste Celesteen antamaan ruoan laskeutua, ja juomaan kuumat minttuteet. Oeste Celeste on yksi Lavapiesin kiintopisteitä, ainakin minun mielestäni. Kahvila on sisustettu hyvin boheemin summittaisesti: kaikki vaikuttaa olevan hieman eri paria keskenään, katosta roikkuu kuu-lampunvarjostin ja verkkotuoli, ja lattioilla on säkkituoleja, joilla voi makoilla teetä juodessaan. Myös granaattiomena-avokado-salaatti on herkullinen, tosin hieman kallis kokoonsa nähden.

---------------

Eilen illalla mentiin Manuelin opastamana erikoiseen "baariin" Calle Esperanzalla. "Baari" lainausmerkeissä siksi, että paikalla ei ole minkäänlaisia lupia, vaan sitä pyöritetään epävirallisesti. Omistaja on sama kuin Oeste Celestellä, ja tämä antaa pitää baaria pystyssä kunhan homma pysyy rauhallisena. Poliisi varmasti tietää nyt jo kolmivuotiaan paikan olemassaolosta, mutta ilmeisesti he antavat pitää baaria pystyssä, kunhan homma pysyy rauhallisena. Eikä meno nyt ole mitenkään kovin potentiaalista lipeämään käsistä, sillä paikka on leimallisen vaihtoehtoinen/hippi. Eilen (keskiviikkoisin) on runoilta, jossa kuka tahansa voi lukea pienellä esiintymisalueella runoja (omia tai muiden), laulaa tai muuten esiintyä ihmisille. Jos illanistujien volyymitaso nousee liian korkeaksi, alkaa hyssyttely "shhh, shhh"... välillä se vitutti, mutta pääasiassa oli ihan huvittavaa. Koska baari on underground, sillä ei ole nimikylttiä, eikä avointa sisäänkäyntiä. Jos haluaa sisään, pitää tietää missä se sijaitsee, ja soittaa ovikelloa (joka on itse asiassa valo, joka vilkkuu baarin sisällä kun nappia painaa). Baarissa voi ostaa olutta 2,5e hintaan, ja lisäksi tarjolla on drinkkejä, tuoremehua ja teetä.

Fiilis baarissa on todella vaihtoehtoinen, ja virkistävä. Mä en juurikaan arvosta näitä perusvaihtarisettejä kuten yleinen bileklubi Joy (et pääse sisään ellet ole saman näköinen kuin kaikki muutkin) tai vaihtareiden suosima baariketju Cerveceria 100 Montaditos (keskiviikkoisin juomat ja pikkusämpylät 1e, eli silloin mesta on vitun tukossa, ja vastaa tunnelmaltaan jotain teurastamoa). Eli jos tällainen vakkari potenssiin 10 kiinnostaa edes hieman, ja sietää - tai jopa suosii - erilaisuutta, niin suosittelen tutustumaan tähän paikkaan.

Musiikki: The Yardbirdsin veto elokuvasta Blow-Up - Erään suudelman jälkeen

Malasaña

Malasaña on yksi Madridin oleellisimmista kaupunginosista, ihan kuin Kuokkala Jyväskylässä (FFFFUUUUUUU!!). Ennen kuin Anni saapui Madridiin toistamiseen, olin vieraillut mestoilla vain muutamia kertoja, ja silloinkin vain hieman haistellut reuna-alueita. Annia kuitenkin kiinnosti kovasti lähteä tutustumaan, ja hyvä niin: en missään nimessä olisi halunnut jättää Madridia tutustumatta tähän nuorekkaaseen ja mielenkiintoiseen kaupunginosaan.

Malasañassa on pieniä kahviloita, baareja, ravintoloita, vintage-liikkeitä, vaatekauppoja, lahjapuoteja, gourmet-kauppoja, sarjakuvakauppoja, käsityökauppoja, sisustuskauppoja, kampaamoja, erotiikkaliikkeitä. Ihan vitusti pieniä liikkeitä. Fiilis on usein hyvin persoonallinen, yritteliäs ja innovatiivinen; paikat tuntuvat olevan omistajiensa lempilapsia ja ylpeyden aiheita. Löysin jopa asiallisen elokuvaliikkeen: Ficciones de Cinen. DVD:iden ostaminen ei ole mahdollista, mutta vuokratarjonta on todella kova (mm. Minä ja Morrison, sekä Leninhgrad Cowboys Meet Moses).

Minä ja Annin uudet hand-made-hair-pins-from-a-finnish-swiss-woman.

Ollaan nyt viime viikkojen aikana seikkailtu katuja ympäriinsä useaan otteeseen, ja eksytty sisään kymmeniin liikkeisiin (Anni on lähinnä ostanut joitain pikkujuttuja kuten pinnejä jne.). Yhden kaupan omistaja sattui olemaan puoliksi suomalainen ja puoliksi sveitsiläinen, ette usko miten naurettiin kaikki (noooot). Monissa liikkeissä jaetaan ilmaiseksi el Dibukin kaupunginosaoppaita, joissa esitellään paikallista vaihtoehtojen kirjoa, kannattaa napata nippu näitä lehtisiä mukaan.

Erittäin tyylikästä ja hienostunutta, eleganttia. Yksi hienoista vintage-liikkeistä, jotka varmasti miellyttävät montaa ei-puolivuotismuodin nimeen vannovaa.

X

Cafe La Paca Calle Valverdella. Juotiin jasmiiniteetä (herkullista, 2,5€ per juoja) ja pelattiin Yatzya uusilla peliliikkeestä ostamillamme nopilla.

X

Happy Day Calle del Espíritu Santolla. USA:laisia cup cakeja ja muita leivoksia myyvä aika suloinen liike, jossa myös muutama pöytä kahvitteluun. Herkullisia.

X

El Rincon Calle del Espíritu Santolla. Suosittelen tilaamaan siivun baarin Tortilla de Patatasia (espanjalainen perunamunakas), joka on erittäin mehevää, ja makeaksi haudutettu sipuli antaa sille miellyttävän lisämausteen. Myös vuohenjuusto-tomaatti -bagel tuntui maistuvan Annille (ja ihan vähän mullekin). Istuessamme teellä pieni ja hieman dorkan näköinen koira odotteli oven suussa sateen päättymistä. Muutaman terassipöydän vieressä oli kyltti, jossa kiellettiin jointtien polttaminen terassialueella ("No fumen porros en la terraza"); samaan aikaan sisällä nenään leijaileva pilven makea tuoksu peitti alleen baarin muut hajut.

X

musiikki:

Porto 19.5.-22.5. ft. Anni

Porto on todella hieno kaupunki, näin neljän päivän kokemuksella. Miksi? Mä mietin aika pitkään, kuinka ilmaista lyhyesti ja ytimekkäästi kaupungin viehätyksen perusta. Tulin siihen tulokseen, että pienen Porton katuja kävellessä yleinen tunnelma on niin intiimin lämmin, että kaupungille muodostuu oma sympaattinen ja tunnelmallinen persoonansa, jollaisesta moni muu kaupunki (potentiaalista huolimatta) saa vain haaveilla. Toki, kaupungin persoona ei tietenkään ole mikään objektiivinen totuus, vaan enemmänkin henkilökohtainen mielipide... mutta minä suosittelen Portoa milloin tahansa vaikkapa vertailussa Lissaboniin.

Porto on aika pieni paikka, 200.000 asukasta kaupunkialueella, että mistään suurkaupunkifiiliksestä on turha puhua. Lonely Planet -tason nähtävääkin on samassa suhteessa aika vähän, päänähtävyydet voi kiertää vaikka päivässä, jos pitää kiirettä (ne ovat suurimmaksi osaksi vielä aika pienellä alueella). Kuitenkin vielä neljän kokonaisen päivän jälkeen meille jäi läpitunkeva fiilis, että tekemistä olisi ollut vaikka kokonaiseksi viikoksi.

Nina Lindenbergeriä on kiittäminen muutamasta arvokkaasta vinkistä kaupungin suhteen: kiitos Nina!

Porton hienoutta ei voi purkaa yksittäisiksi nähtävyyksiksi, tai kohteiksi, joihin sen arvo perustuu. Kaupunki on yhtä kuin yksityiskohtiensa summa... tässä kuitenkin yritystä listata top-10 -syyt, miksi vierailla siellä:

1. Douro-joki, joka halkaisee kaupungin kahteen osaan. Joen yli kulkee useita siltoja, joista Ponte Luis I on ehdottomasti siistein. Aurinko laskee iltaisin kauniisti jokea pitkin, voisiko jopa sanoa romanttisesti.

2. Pienet vintage- ja muut pikkuliikkeet Rua de Cedofeitan ja Rua do Almadan välissä. Ja myös Rua de Miguel Bombardalla. Paljon pieniä käsitöitä, vaatteita, postikortteja... pikkujuttuja, ja mukavan fiiliksen saattelemana. Anni oli täällä (yllättäen) enemmän innoissaan kuin minä... mut kyl mäkin arvostin!

3. Joen etelä-puolen port-viinitilat. Tänne ei Annin kanssa onnistuttu menemään, mutta olen varma että olisi maistunut. Viinikellarit sulkevat ovensa jo 18 aikaan illalla, oltiin n. 2 tuntia myöhässä. Eli mestoille aikaisemmin -> päiväkännit.

4. Katujen varsia koristavat kauniit rakennukset. Asuttujen talojen välissä on paljon hylättyjä, vuosia tyhjillään olleita aavemaisia asumuksia, joista ikkunat ja ovet on tilkitty laudoin tai muilla keinoilla. Tyhjistä taloista virtaavan viileän ilman voi tuntea ihollaan, kun niistä kulkee ohi kuumalla ilmalla.

5. Atlantin valtameri on pienen bussimatkan päässä. Ja onhan se aika kaunis, vaikken suureksi biitsiystäväksi tunnustaudukaan. Bussipysäkiltä rannalle on noin 50m.

6. Kynttilänvaloa ja hyvää musiikkia tulvivat pienet kahvilat ja ravintolat. Ilmeisesti täällä Iberian niemimaalla ei ole niin tarkkaa noiden paloturvallisuusmääräyksien kanssa. Monessa paikassa intiimin valaistuksen tarjosivat kynttilät... joka on ainakin suomalaiseen makuun erittäin eksoottista ja tervetullutta tunnelmaa. Söimme yhtenä iltana Ninan suosittelemassa nimettömässä ravintolassa Rua da Galeria de Parisilla, joka oli aivan mieletön, tosi hieno vessojen sisäänkäyntejä myöten. Ruokalistoja ei ollut, vaan tarjoilia tuli pöydän viereen kertomaan mitä sinä iltana tarjottiin. Söimme valikoiman paikallisia tapaksia, olisiko ollut 7 erilaista, ja pääruoaksi entrecôte mulle ja Annille kalaa. Koko setti 15€/syöjä.


7. Portugalilaiset leivokset, joiden ylivoima surkeisiin espanjalaisiin kilpailijoihinsa on hämmästyttävä. Itse asiassa portugalilainen leivoskulttuuri vertautuu aika hyvin suomalaiseen. Kermaa, lehtitaikinaa, mausteita (mm. kanelia), sokeria, hilloja; siinä missä espanjalaiset luottavat banaaliin yhdistelmäänsä jauho+sokeri+ei muuta... kaikessa. (mä olen maistanut ainakin 14 erilaista espanjalaiskeksiä/-leivosta, jokainen maistuu samalla pahalla tavalla tyhjänpäiväselle massalle). Portugalilaiset leivokset ovat maailmankuuluja, miksei vähintään yhtä hyvät suomalaiset leivokset voisi olla matkailuvaltti täällä vieraileville matkaajille?

8. Tuoretorit (kuten Mercado do Bolhão) , joissa myydään vihanneksia, lihaa, kalaa, leipää, kukkia... kaikkea.


9. - 10. en keksi. Piluuuuuuuu! Olisi pitänyt laittaa top-8 :-(

Ainakin näistä kymmenestä tekijästä muodostuu Porton hurmaava ilmapiiri. Varoituksen sanana sen verran, että kaupungissa matkannut kaverini sanoi Porton yöelämän olevan aika laimeaa... saattaa olla noinkin, oma matkani oli pariskuntamatka, joten kamalasti ei ole kokemusta bilettämis-skenestä. Eipä tuota kamalasti kannata kysellä Madridinkaan osalta, en ole juurikaan innostunut.

Minä paheksumassa riikinkukkoa

Musiikki:

Asiakaspalvelukulttuuria

Toistanpa itseäni jälleen, ja kirjoitan asiakaspalvelusta.

Maanantaina LIDL:issä asioidessamme, edellämme kassalla oli vanha, sympaattinen herrasmies. Myyjätytöllä ei ollut kassaansa avaimia, joten hän ei voinut rahastaa pappaa hänen ostoksistaan. No sen sijaan muija seisoi lonkkaansa nojaten lakonisen tylsistynyt ilme kasvoillaan ja tuijotti kaupan takaosaan kertaakaan vilkaisematta asiakastaan kohti. Pappa kysyi kohteliaasti kortti kädessään "Anteeksi, mutta laskutatko minua nyt." Muija jatkoi tyhjyyteen tuijottamistaan ja sihisi hiljaa jotain odottamisesta, en kuullut mitä. Ja se pappa ainakaan ei kuullut yhtään mitään tuijottaessaan myyjän takaraivoa.

Hetken odotettuaan pappa kysyi uudelleen, aikooko nuori nainen laskuttaa tätä. Tällä kertaa tyttö nytkähti hermostuneesti ja ärähti: "ODOTA, EN SAA KASSAA VIELÄ AUKI!", tjms. Katsekontaktiin ei kuitenkaan vieläkään ollut ilmeistä syytä, mutta vanhalle miehelle tuli ainakin selväksi tilanteen luonne. Ja kyl se maksaminenkin sujui, kunhan muijan kollega tuli hieman myöhemmin avaimen kanssa avaamaan kassaa. Mutta vittu että välillä ihmetyttää tää manolokassakulttuuri, erityisesti näissä supermercadoissa, ruokakaupoissa. Todella monessa paikassa vain mumistaan, ja pidetään huolta siitä, ettei asiakkaaseen oteta pienintäkään inhimillistä kontaktia. Nää on kuin robotteja.

Toinen asiakaspalvelun huippuryhmä ovat kiinalaiset. Madridissa kiinalaiset pyörittävät oikeastaan kaikkia Alimentacioneita, pieniä ruokaa ja muita päivittäistavaroita myyviä kauppoja/kioskeja. Ideana on vissiin raahata kamaa tavallisista kaupoista, ja myydä hieman kalliimmalla hinnalla eteenpäin. Ihan kiva konsepti, varsinkin bissen kannalta, sillä kiinalaiset pitävät liikkeensä auki puoleen yöhön asti, siinä missä muut sulkevat yhdeksän maissa.

Mutta ne kiinalaismyyjät, voi perkele :S Onkohan se joku aasialaisen kulttuurin ominaispiirre, nimittäin käyttäytyä asiakasta kohtaan kuin asiakas ei edes olisi tullut sisään kauppaan. Oltiin Annin kanssa kävelemässä kohti keskustaa, ja pysähdyttiin Alimentacioniin ostamaan jäätelöt. Myyjänä oli kiinalainen nuori poika, joka katsoi läppäriltään jalkapallo-ottelua työnsä lomassa (vai olisiko ollut töissä jalkapallo-ottelunsa lomassa?). Hän suostui nostamaan katseensa ruudusta vain vilkaistakseen sivusilmällä, mitä toimme tiskille, sit mumina:

"cuatlo tleinta"

...ja melkein meihin ehtinyt katse takaisin näyttöön. Tyyppi ei edes huomannut, kun Anni tarjosi hänelle 5€ seteliä. Siinä on jo jotain syvällisen absurdia, ettei myyjä näe 30cm etäisyydellä hänen naamastaan heiluteltavaa seteliä.

Mut ei siinä, kyl mulle kinkkipalvelut kelpaa kuitenkin ihan ok. Kiinalaisilla on kaksi suurta etua suhteessa tavallisiin ruokakauppoihin: heillä myydään irtojäätelöitä, ja kylmiä juomia. Kääntäen ilmaistuna, Espanjassa tavalliset ruokakaupat EIVÄT myy irtojäätelöitä EIVÄTKÄ kylmiä juomia. Syytä en voi ymmärtää.

------------

Ei nyt kuitenkaan voi sanoa, että huono asiakaspalvelu olisi yleinen sääntö, vaikka se aika yleistä onkin. Usein saa todella hyvää ja mieltälämmittävää palvelua, jossa sinut asiakkaana kohdataan asiallisesti.

Yleisesti ottaen musta tuntuu, että erikoistuneemmissa myyntipisteissä saa parempaa palvelua. Esimerkiksi kauppahallien liha- tai juustotiskeillä; pienissä vaatekaupoissa; melkeinpä missä tahansa missä myyjä tuntee jonkinlaista sitoutumista tai ylpeyttä työstään. Maanantaina kävin ostamassa kotini läheisyydessä sijaitsevasta kauppahallista chorizoa ja naudan jauhelihaa. Molemmilla tiskeillä myyjät olivat todella auttavaisia ja ystävällisiä, ja toinen jopa kyseli mistä olen, ja kehui kielitaitoani (lol). Mielestäni espanjassa kannattaa ostaa lihat ja makkarat (ja juustot) tiskiltä, silloin koko ostoksen laatu paranee kahdella eri tasolla: toisaalta saat varmemmin hyvää laatua ruoan suhteen, ja toisaalta hyvää laatua asiakaspalvelun suhteen. Itselleni ainakin tulee todella hyvä mieli, jutustella hieman myyjän kanssa, ja nähdä omin silmin mitä sinne ostoskassiin valikoituu. Samalla saa myös pienen paikallisen kontaktin, jotka ovat loppujen lopuksi aika vähissä huonosti kieltä puhuvalle vaihtarille.

musiikki: huhuh, viimeinkin Talib Kwelin ja Hi-Tekin muodostama parivaljakko Reflection Eternal julkaisi uuden levyn, Revelations Per Minute. Edellisestä (Train of Thought) on kuitenkin jo kymmenisen vuotta, ja se on klassikko. Ei tääkään pahalta kuullosta, en muista milloin viimeksi mulla olisi kulkenut näin pahasti kylmät väreet musiikkia kuunnellessani.

Sää keskustelua suomalais kansalliseen malliin

Toisaalta lainattuna oma, vanha kiristelytekstini joulukuun alusta:

"Mun tyttöystävä lähtee ensi viikon lopulla Australiaan kuukaudeksi. Varmaan ihan perseestä koko mesta. Tai no en tiedä. Ainakin siellä on jotain 40 astetta kuumuutta (varjossa, auringossa varmaan 987489479874°C). Liian kuuma. Tää Suomen talvi taas ei ole tarpeeksi kylmä, tällaista oksettavaa, jäätävää, vaatteiden alle tunkeutuvaa kosteutta. Mikä talvi tämä tällainen on? Sitten kun on tarpeeksi kylmä (joskus tyyliin tammikuun lopussa), onkin jo liian kylmä. Onneksi mä lähden täältä paskamaasta Espanjaan; Suomessa kun muutenkin on niin koleat kesät ja kaikkee. Tai no kyllä täällä kuitenkin koko ajan elää toive helleaallosta, jotka kyllä loppujen lopuksi siinä mielessä kiristelee, että alkaa samantien olla ikävä sitä koleutta. Espanjassa on aluksi yllättävän (lue: liian) kylmä, jotain 7 astetta. Vähitellen mennäänkin yllättävän (lue:liian) kuumaan. Välissä on jonkin aikaa juuri sopivaa, mutta silloin sataa."

Aika hyvin mä tossa hahmottelin suomalaiseen small talk -henkeen sopivasti sääasioita. Todellakin kävi hieman niin, että ensin Madrid oli koko ajan ihan vitun kylmä, sitten oli jonkin aikaa potentiaalisen ideaali lämpötila, mutta satoi, ja nyt sitten on jo hieman liian kuuma.

Mä olen aina ollut todella herkkä korkeille lämpötiloille, ja tämä jatkuva 30 astetta alkaa ylittämään omat sietokykyni. Tuntuu että lihakset lopettavat toimintansa ja energiataso laskee lähelle nollaa (normaalisti 3). Konnevedellä asuessani nukuin kaksi tuuletinta koko ajan puhaltamassa, ja huoneeni ikkunat teipattuna pimeiksi ympäri vuorokauden, ja puhutaan sentään Suomesta. Ok, silloin kun en tee mitään, ja istun metrin päässä tuulettimestani, kaikki on ihan ok... mutta mielelläni tekisin jotain muutakin viimeisten viikkojeni aikana.

No mutta jos jostain hakee lohtua, niin keli todennäköisesti vain lämpenee tulevina viikkoina.

---------------

Koulu.

Mä en ole kamalasti yliopistolla viihtynyt. Sanotaanko että väliin on jäänyt leijonasosa kaikista luennoista. Jotenkin 40min suuntaansa bussimatka kuumassa autossa vain yhden (yhdentekevän) luennon takia ei ole oikein kiinnostanut. Mieluumin istun koneella, katson leffaa tai teen jotain muuta ehkä jopa luentojakin yhdentekevämpää. Camilo José Celalla ketään ei juurikaan kiinnosta, jos ei vaivaudu paikalle... tämä on ehkä paras yksittäinen fakta opinahjostani.

Nyt mä kuitenkin teoriassa joudun skarppaamaan. Kevätlukukauden tentit ovat ihan kulman takana, ja mua odottaa kaksi koetosta: kommunikaatiopsykologia ja addiktioiden psykofarmakologia. Ensimmäinen on suhteellisen yksinkertaista settiä, mutta kieli aiheuttaa ongelmia. Tentti koostuu todennäköisesti pienistä esseekysymyksistä... Erasmukset saavat ottaa sanakirjan avuksi, tai ainakin mä aion ottaa. Addiktiokurssi on monivalinta. Voisi kuvitella että hieman mukavampi vaihtoehto, kun ei tarvitse muodostaa lauseita manolokielellä, mutta sitä ei voi tietää.

Kaksi kurssia ja Espanjan intensiivi. Siinä kevääni. Oli mulla yksi tiivis kriminologian kurssi (kolme lauantaita), mutta unohdin mennä ensimmäiseen tapaamiseen. Nyt vaan peukut pystyyn, et pääsisin erasmus-säälipisteiden turvin tenttini lävitse. LOL.

musiikki: mä olen kuunnellut viime aikoina todella paljon PaceWonin ja Mr. Greenin albumia "Only Colour That Matters Is Green", jonka biisissä "She Can Be So Cold" samplataan hauskasta White Stripesia. (videohan on sysipaska sysipaskalla tavalla, mutta hyvä biisi).

KOTIIN

Ostettiin Annin kanssa lennot takaisin Suomeen. Huonosta rahatilanteesta johtuen päädyimme edullisimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon, RyanAiriin. Lennämme keskiviikkoiltana 23. päivä kesäkuuta Madridista Frankfurtiin, ja yövymme kentällä. Aamulla 12 aikaan lähtee lento Tampereelle. Perillä Tampereella olemme 15 aikoihin, ja siitä junalla Jyväskylään. Laskin että koko setti Madridista Jyväskylään tulee maksamaan yhteensä alle 100€/naama matkatavaroineen ja junineen, which is nice. SAS:lla tai EasyJetillä lentämällä olisimme joutuneet maksamaan 180€ pintaan ennen kuin saapuisimme Jyväskylään.

Negatiivinen puoli tässä on se, että Ryanille saa ottaa vain 15kg matkatavaroita ruumaan ja 10kg käsimatkatavaroihin. Aika nihkeässä pakata 6kk omia kamoja ja 1kk Annin kamoja 50 kiloon. Pitää ehkä priorisoida. Onneksi kirjat ja suurin osa elokuvista on jo Suomessa.

Joo, vielä yksi juttu. Kortiltani ei ole veloitettu lentoja lainkaan, vaikka ostettiin ne jo neljä päivää sitten. Lennot vaikuttavat kuitenkin olevan kunnossa... eli ehkä niitä ei laskuteta lainkaan, ja saamme ilmaisen matkan Suomeen? Olisi aika mukava onnen kantamoinen tässä rahatilanteessa!

Kulttuurikokemus, osa I; Thysse-Bornemisza

Minä: "Jos taulun vieressä ei olisi nimeä, olisitko tunnistanut sen japanilaiseksi sillaksi?"
Anni: "Tottakai. "
Minä: "Niin minäkin. Me ollaan kyllä hyviä taiteessa."

Nyt kun aikaa on vielä kuukauden verran jäljellä, ollaan Annin kanssa päätetty (ja minä olin samaa mieltä), että täytyy kiertää enemmän ympäri Madridia, tutustua hieman tarkemmin kaupungin kulttuuritarjontaan.

Eilen aloitettiin Museosta, Thyssen Bornemiszasta. Kerran mä olen siellä jo aikaisemminkin käynyt, nyt sit toinen visiitti (eli tekstissä hieman vanhan toistoa). Oli museossa jotain uuttakin, nimittäin Claude Monetin työhön keskittyvä näyttely "Monet y La Abstracción". Ranskalaismestarin maalauksia teemoittain jaettuna; ja myös häneen vaikuttaneita/hänestä vaikutteita ottaneita teoksia. Nyt oli viimeisiä hetkiä nauttia näyttelystä, sillä se päättyy toukokuun jälkeen.

Monet-setti jatkui myös Fundacion Caja Madridin tiloissa keskustan Plaza de San Martínilla, jonne sisäänpääsy oli ilmainen. Thyssenissä sisäänpääsymaksu oli ryöstöluokkaa, opiskelijakortilla 7,5€ normaalinäyttelystä ja Monetista... normaalihinta 14€ luokkaa. Monet-osuus oli 5€, mutta sen verran suppeasta näyttelystä oli kysymys, etten jälkikäteen olisi todellakaan maksanut 2€ enempää siitä.

---------------

Monetin impressionistiset maalaukset miellyttävät minua pääosin aika paljonkin, mutta osa lähtee lumpeineen ja ruusuineen hieman liikaa isoäitilinjalle. Impressionistisen suuntauksen ideana ei ole kuvata kohdetta tarkasti, vaan enemmänkin vangita näkymän tunnelma välittämättä realistisesta mallintamisesta... vaikutelma on mukavan, voisiko sanoa tunnelmallinen ja sensitiivinen tapahtumahetkeä kohtaan.

Osa esillä olleista taideteoksista edusti Monetin taiteesta vaikutteita ottaneita, modernimpia taiteilijoita. Voi vittu. Mulle tuli lähennä oksettava tekotaiteellinen tukahdutetun ällötyksen täyttämä olo, kun katsoin vihreää maalausta, jossa on punaisia läiskiä... "solitude, yksinäisyys". Tai toista, jossa oli vihreä pallo keltaisella pohjalla... "Roman three". Ja siinä sitten patonkimuijat innosta puhkuen "ooo, màqnifìqué!! MÁQNÍFÍQUÈ!!! OUI, OUI... EHOO". Menkää nyt takaisin sinne Ranskaan siitä :S Jos maalauksessa on punaisia läiskiä vihreällä taustalla, niin nimetkää se vaikka "punaisia läiskiä vihreällä taustalla". Tällaisesta tositaiteilijuudesta™ tulee aika pahasti mieleen Kummelin MusaCornerissa vieraana olleet muusikot Jussi Pattitussi ja Kikka Korea, jotka eivät tehneet virheitä musiikissa ("The Spirit of the New Age"), eivätkä elämässä.

---------------

Thyssenin normaalinäyttely siis perustuu rikkaan Thyssen-Bornemisza -suvun henkilökohtaisiin kokoelmiin, ja on siinä mielessä käsittämätön. Kaikki se taide on ollut jonkun harrastuskeräilyä (ok, ehkä hieman kärjistäen). Vaikka Thysseniin ei pääsekään koskaan ilmaiseksi, niin kyllä ainakin normaalinäyttelyn sisäänpääsy kannattaa maksaa, ja käydä kolmessa kerroksessa olevat teokset lävitse. Puutuminen ei pääse pahasti yllättämään, sillä sisältö vaihtelee paljon klassisesta maalaustaiteesta impressionistiseen, henkilökuvista maisemiin ja surrealismista pop-taiteeseen. Ylimmässä kerroksessa on varhaisempaa, klassisempaa taidetta 1500-1700 -luvuilta (Hollanti, Saksa, Italia)... eli Jeesusta, Mariaa, Ilmestystä, rikkaita ihmisiä... ja RUMIA lapsia. Eli jos sellainen ei kiinnosta, tai siitä on Pradossa saanut tarpeekseen, kannattaa skipata suosiolla.

"Hehe, katsos tätä lasta Anni, mites ruma tää on? :D"
"Heheh, miten iso pää sillä on :D"
"Toi äiti näyttää aika vitun masentuneelta!"
"Ehkä tolla lapsella on vesipää kun se on noin iso."
"No ei ole ihmekään, jos muija on masentuneen oloinen, jos lapsella on vesipää."

Todennäköisesti homma menee niin, että ennen wanhaan lapsia pidettiin vain pieninä aikuisina, ei muuta. Eli heidät piirrettiin pienikokoisiksi aikuisiksi... eli he näyttävät tyyliin kaikki Benjamin Buttoneilta.

musiikki:
todellinen ranskalaisuuden ruummillistuma, kerrassaan mahtavaa, OUI OUI!

Lisboa

Huhuh, parina viime viikkona ei ole tullut blogia päivtettyä... ohjelmassa on ollut aika paljon muuta: Kävin Lissabonissa, Anni saapui Madridiin ja Me kävimme Portossa. Mä nyt nopeasti (vittu kun sujuiskin nopeasti, mut tää bloggerin kuvanlataaminen aiheuttaa todella pahaa kiristelyä... miksi koskaan aloin käyttämään blogger.comia :S) heitän pari kuvaa Lissabonin matkasta, ja myöhemmin raportoin Porton.

Lissaboniin mun piti mennä Buin kanssa, mutta hänelle tuli odottamattomia esteitä, joten läksin matkaan yksin. Hostellina Alfama Patio Hostel, joka on kyllä suositeltava, ja hyvällä paikalla Alfaman vanhassa kaupungissa. Ystävällinen henkilökunta ja järjestettyä ohjelmaa joka ilta... mm. grillibileet live-DJ:llä lauantaisin.

Alfama, vanhin kaupunginosa, joka selvisi 1750-luvun maanjäristyksestä, lähes koko loppukaupungin tuhoutuessa. Kapeita ja jyrkkiä katuja pitkin käveleminen on aika tunnelmallista.

X

Lissabonin keskusta jakautuu oikeastaan kahteen osaan: alaosaan Baixaan ja yläosaan Chiadaan (ja Bairro Altoon). Baixasta ylös voi kulkea Santa Justan hissillä. Itse tosin preferoin pientä ylämäkikävelyä, sillä vitutti jonottaa hissiin about 1.000 matureturistin kanssa. Mitenkähän tuntui, että Lissabon olisi ollut täynnä 60-150 -vuotiaita turisteja, ei niinkään nuorempia(?)

X

Chiadasta, Baixa-Chiadan metropysäkin vierestä, löytyy kahvila nimeltään 'A Brasilaira', joka oli yksi Fernando Pessoan kantapaikoista Lissabonissa. Pessoa on yksi Portugalin rakastuteimmista runoilijoista/kirjailijoista... kerrassaan loistava. Mies rakasti Lissabonia, eikä juurikaan poistunut kaupungista elämänsä aikana. A Brasileiran edessä on miehen kunniaksi pystytetty patsas.

X

Näkymää punakattoisen kaupungin ylitse. Vasemmalla kukkulalla näkyy Sao Jorgen linnoitus... joka jäi väsymyksen ja ajanpuutteen vuoksi väliin. Noita mäkiä kaupungissa riittää, se on rakennettu seitsemälle kukkulalle. Otti suht koville puristaa mäkiä ylös kolme päivää.

X

'Tejo Bar' Alfamassa. Oli kuulemma alueen parhaita baareja, mut nää portugalilaiset ei vissiin kamalasti ulkomuodolla koreile. Tätäkin erottaa tavallisesta asunnosta ovenpielen pieni kyltti, jossa lukee baarin nimi.

X

"Minä olen Soledad, argentiinalainen meribiologi, joka tutkii antarktiksen ekosysteemiä."
"Moi, minä olen Antti, löysin nenästäni aamulla vanhaa ruokaa."
Joo, hostellissa tapasin mukavan argentiinalaisnaisen, joka oli lomailemassa Portugalissa ja odottamassa poikaystävänsä paluuta Egyptistä (sukeltamasta). Sole pyysi mua mukaansa Sintraan, pieneen Unescon World Heritage -leimasimella iskettyyn kaupunkiin lähellä Lissabonia. Hyvä että pyysi, sillä mesta oli aika siisti. Kuvassa maisemaa maurilaisesta (muslimi) linnoituksesta..

X

Toinen hieno paikka Sintrassa oli Quinta da Regaleira, hulppea palatsi ympäröivine puutarhoineen, jonka oli rakennuttanut lievästi tärähtänyt brassimiljonääri, jolla oli selvästi lapsenomainen visio. Paikka on aika satumainen, itselle tuli mieleen hieman merirosvosaari. Luolastoja, tähystystorneja, kaivoja, jotka paljastuvat portaikoiksi, joen ylitse johtavia kivipolkuja... piluuuuuuuuu! Kartanokin on ihan ok, kohokohtana pieni kirjasto, joka on näkemisen arvoinen. Junalippu Sintraan ja takaisin maksaa vain kolmisen euroa.

X

Pidin siitä, että missä tahansa kaupungissa saattoi nähdä vanhoja ja rapistuneita rakennuksia, joiden katoilla kasvaa heinää. Tämä uuden ja rapistuneen kontrasti tuli tosin vielä vahvemmin esiin Portossa.

X

"Aika suloista" ajattelin ensin ja otin kuvan. Sit kävelin hieman eteenpäin ja näin toisen tyypin joka kerjäsi samalla metodilla... ja sitten kolmannen. Oksettavaa.. mä kun luulin että tässä olisi jotain aitoa. (ihan kuin näissä kerjäläisissä olisi mitään aitoa missään olosuhteissa). Teki mieli puristaa rottakoiran pää kun kananmuna. Siinähän olis ihmetellyt.

X

Metro toimii hyvin Lissabonissa, mutta trameissa on kulttuuria. Tramilinjaa seuraamalla pystyi suunnistamaan hyvin muuten niin sokkeloisessa Alfaman kaupnginosassa. Rataa seuraamalla päätyi lopulta Baixaan, keskustaan.

X

Figueiran aukio Baixassa. Ei mikään spektaakkeli, mutta otin kuvia. Vinkki: bongaa kodittomia nukkumasta ilmanvaihtoritilän päältä!

X

Viimeisenä päivänä otin tramin Belémin kaupunginosaan. Kaikki olivat suositelleet. Alue on kuutisen kilomteriä keskustasta, joten käveleminen ei napostellut. Täältä tutkimusmatkailijat lähetettiin matkoilleen aikanaan. Muutamia merkittäviä nähtävyyksiä, kuten Jeronimos-luostari kuvassa. Myös Belemin torni ja tutkimusmatojen muistomerkki. Mä kuitenkin petyin, sillä alueen yleisfiilis oli tylsä ja tunnelmaton. Asfalttiaukio, jossa oli muutama must-see-place. Jos aika on yhtään tiukilla, en menisi tänne.

Belémissä on myös kuuluisa leipomo, joka valmistaa Pasteis de Belémejä, portugalilaisia kermaleivoksia. Yleensä nimi on 'Pasteis de Nata', mutta tässä leipomossa on jotain erityistä... ainakin imago. Itse söin ainakin 8 kermaleivosta eri paikoissa, enkä nostaisi Belémin versioita mitenkään erityisasemaan. Hyviä toki, että jos kiinnostaa jonottaa. Muutenkin Portugalin leivokset ovat erinomaisia, vertautuvat aika hyvin suomalaisiin. Kannattaa maistella enemmänkin.

X

Harvinainen Mosambikin-kelluva-merirotta Oceanariumissa Parque das Naçõesin läheisyydessä. Puisto on aika vaikuttava... moderni alue, joka rakennettiin vuoden 1998 maailmannäyttelyä varten. Oceanarium on yksi maailman suurimmista lajissaan. Paljon akvaarioita, joissa uiskentelee haita, rauskuja... ja joitain alempiarvoisia kaloja. Metro vie suoraan paikalle, pysäkki Oriente.

X

Joo, mutta tällaista. Muuten voisi sanoa että aika köyhä on tilanne. Käytin rahani aika finaaliin liian nopeasti, ja nyt olen hieman PA. Ajatuksena olisi käydä vielä San Sebastianissa, mutta joutuu ehkä arvioimaan tilin lukemien valossa uudelleen.

Tästä tähän,

Antti.

musiikki:

Elokuvia?

Jyväskylä elokuvakaupunkina ei jää merkittävästi jälkeen Madridista.

Mielestäni on jotenkin absurdia kirjoittaa tuollainen lause vertaillessani 5 miljoonan asukkaan metropolia 100.000 asukkaan Jyväskylään, varsinkin kun voi ihan rehellisesti sanoa etten liioittele... kovin pahasti. Tottakai, täällä on ihan vitusti enemmän teattereita, mutta niiden ohjelmistot ovat aika pitkälti sitä samaa kaikissa. Jokainen näyttää Avatarit ja Alice-in-the-Wonderlandit ja Iron-Man-Kakkoset. Kymmenien teatterien listoilla on loogisesti enemmän valikoimaa kuin jyväskylässä, mutta mielestäni yllättävän suppeasti kuitenkin.

Hieman vaihtoehtoisemmasta elokuvatarjonnasta, jota voisi kutsua vaikkapa elokuvakulttuurin edistämiseksi, Madridissa huolehtii lähinnä Filmoteca Española ja sen Cine Doré. Filmoteca vastaa kotimaista KAVA:aa, entistä Suomen Elokuva-arkistoa. Cine Dorén ohjelmisto ilmoitetaan kerran kuukaudessa, ja jokaiselle kuukaudelle vaikuttaa olevan teema, yleensä jonkin ohjaajan ympärille keskittyvä. Tässä kuussa tarjotaan omaa tietään kulkeneen Hollywood-ohjaajan Otto Premingerin elokuvia; mielestäni ensimmäinen kiinnostava teema täällä oloni aikana... mut se on tietenkin vain oma mielipiteeni. Lisäksi näytetään Resnaisin aavemainen keskitysleiridokumentti Nuit et Brouillard! Jyväskylässä koen Piippukadun KAVA-näytökset ja KampusKinon hieman vastaavaksi tarjonnaksi. Määrällisesti jäädään selkeästi jälkeen Filmotecasta, mutta laadullisesti liikutaan vähintään samalla kokonaistasolla. Madridin tarjontaa täydentää Cine Shock, yhden elokuvan kuukausipanostuksella.

Elokuvien myyntiin keskittyviä liikkeitä täällä on... yksi paska. Muutamasta leffateatterista voi ostaa DVD:itä, ja samoin satunnaisista mestoista La Latinan Rastro-torilla... kallista tai paskaa. Tarjonta on kautta linjan yksipuolista ja vähäistä, ja niiden ulkopuolella joutuu luottamaan Fnaciin ja El Corte Inglesiin, paikallisiin tavarataloihin. Valikoima on varsin ok, mutta hyvin main stream -suuntautunut, ja joukosta suhteellisen hankala tehdä "löytöjä". Sinällään paljon ostamista olisi, mutta hintataso on lapasesta: jos löytää erikoistarjouksessa kiinnostavan elokuvan kuudella eurolla, niin saa olla onnellinen. Jyväskylässä sentään on videodivari, ja vaikka se onkin aika epärealistinen hinnoittelultaan ja valikoimaltaan, niin meillä kuitenkin on elokuvakauppa! Lisäksi olen alkanut arvostaa korkealle Anttilan TopTen -myymälän valikoimaa ja halpaa hintatasoa.

Netti on tietenkin asia erikseen, mutta en ole löytänyt Espanjalaista vastinetta Disc Shopille tai Filmifriikille.

Espanjalaiset eivät vain ole elokuvakansaa tarpeeksi laajassa mittakaavassa. En tiedä johtuuko tämä(kin) siitä, että Francon aikana kukoistavaa elokuvaskeneä ei päässyt syntymään... mutta toisaalta velloohan Italiakin tällä hetkellä kaulaansa myöten keskinkertaisuudessa, vaikka heiltä pystyi vielä 1970-luvulla odottamaan aivan mitä tahansa.

Joo, Helsingin KAVA:n näytöksiin, Rakkautta & Anarkiaa ja Espoo Ciné -festivaaleihin mä en viitsi edes alkaa Madridia vertaamaan, tulisi vain paha mieli.

musiikki:

Suuntaviivoja

Kun läksin Madridiin mä ajattelin matkustelevani aika paljon, ja eläväni täällä Madridissa hieman pienemmällä budjetilla. Näin ei käynyt, vaan mä olen nyt käyttänyt suurimman osan budjetistani täällä oleskellessani, ja matkoja on jäänyt väliin jo ainakin kolme: en ole käynyt Sevillassa, Granadassa enkä Marokossa Fezissä.

Mut en mä tunne pettyneeni... opin itsestäni lopullisesti sen, etten pidä täyteen ahdetusta kalenterista ja jatkuvasti ympäristööni kurottelemisesta. Jos olisin tehnyt nuo alunperin suunnittelemani matkat, uskon että olisin jo nyt täysin valmis palaamaan Suomeen, Jyväskylään. Verhot ikkunaan ja ovi takalukkoon.

Nyt mulla on lukkoonlyötynä kaksi matkaa, toinen on kun tossa viikon päästä kun mennään Buin kanssa Lissaboniin kolmeksi päiväksi. Matkustan junalla, jonka matka Madridista on yllättävän aikaavievä, koko yön ylitse. Espanjassa junien kanssa kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä, sillä paikallinen VR, Renfe, myy tietyn osuuden lipuista netissä reilulla alennuksella. Ilman alennuksia matkustaminen on jopa kalliimpaa kuin Suomessa ilman opiskelijakorttia. Alennuksen kanssa makuupaikat maksoivat yhteensä suunnilleen 70 euroa.

Palaan takaisin Madridiin sunnuntaina 16. päivä klo 09, ja klo 12 saapuu Annin lento Barajasin kentälle. Joulukuun alun jälkeen ollaan nähty Annin kanssa yhteensä joku 11 päivää, joka on mielestäni aika vähän. Täytyy sanoa, että erossa oleminen on ollut yllättävänkin perseestä, varsinkin tämä kevätaika. Mutta nyt tullessaan Annin kevään kouluhommat ovat ohitse ja saan hänet tänne koko loppuajakseni, eli noin 1,5 kuukaudeksi! :-)

Heti Lissabonia seuraavalle viikolle ostin lennot mulle ja Annille Portoon, siellä ollaan nelisen päivää. Tämän matkan jälkeen... hengailua vähärahaisena Madridissa... ja kova yritys matkustaa San Sebastianiin, Baskimaahan, ennen Suomeen paluuta.

---------------

Tosiaan Suomeen paluukin on aika lähellä. Moni on liittynyt vaihdon jälkeen FB-ryhmiin, jotka kertovat paluun vaikeudesta ja koetusta tyhjyydestä. Vaihto on kuitenkin erityistä vapauden aikaa, ja kun se on ohi, tuntuu paluu arkeen merkityksettömältä, tai ainakin harmaammalta kuin Suomi yleensä.

Mulla tuskin on sitä ongelmaa, sillä Jyväskylässä odottaa huomattavasti Erasmusaikaa suurempi muutos. Ollaan Annin kanssa hommaamassa yhteistä asuntoa, eli elämäntilanteeni muuttuu aika radikaalisti... vaikuttaa siltä etten tosiaankaan ole vajoamassa mihinkään harmauteen.

Loppuun vielä muutama kuva:

Ensimmäinen päivä kun pääsi puistoon ilman kylmyyttä.

Kämppäni vieressä oleva liikuntapuisto, jossa on 1,2km pitkä juoksualusta. Hieno mesta, silloin kun jaksaa käydä lenkillä.

Härkäveistos Madridin härkätaisteluareenan vieressä. Itse en ole käynyt härkätaistelussa, enkä aio käydä. Monet sanovat etteivät arvosta tai kannata härkätaistelua, "mutta onhan se silti käytävä kerran katsomassa". Mä olen eri mieltä: käymällä kerran katsomassa tukee samalla isoa taloutta ilmiön taustalla. Jos ei kerran kannata, niin ei kannata tukea taloudellisesti.

Pete kävi. Ei ollut t-paitakelejä.

Vappupiknik. Espanjassakin juhlitaan vappua, mutta ei tietenkään samalla tavalla kuin Suomessa. Lauantaina puistossa ei näkynyt ihmisiä syömässä eväitä viltillä... saatiin olla aika rauhassa hyvästä kelistä huolimatta.

Kynttiläillallinen

Maanantai-iltana kämppikseni Chileläinen kaveri Vanessa tuli syomaan illallista meille. Liityin heidan seuraansa, ja pienen lapasestalahdon jalkeen taisi tulla juotua kolme pulloa punaviinia ja muutama olut. Ilta oli aika tunnelmallinen, silla illastimme ja joimme pelkassa kynttilanvalossa (taallahan yot ovat aina pimeita, myos kesaisin). Kolmen maissa kamppis oli jo niin vasynyt, etta hanen silmansa eivat olleet pysya auki, eivatka itse asiassa pysyneetkaan. Istuttiin sitten Vanessan kanssa viela aamukuuteen asti, jolloin alkoi jo olla valoisaa.

Kynttilavalaistus ei ollut kuitenkaan mikaan tunnelmakysymys, vaan olosuhteiden sanelema pakko. Meidan kampan sahkot ovat nyt kolmatta paivaa poissa, syysta... no en ole ihan varma, ilmeisesti lasku on maksamatta. Ongelma tan sahkon kanssa, ja kaikkien muidenkin kulujen (kaasu, vesi, netti) on se, etten ole viela nahnyt ensimmaistakaan laskua itse... saatikka sitten maksanut. Vitun siistia varmasti maksaa kerralla puolen vuoden gastot kerralla :S Oletan etta liikutaan jossain 50-60€/kk valilla... eli 300-400€, perkele. Ellei enemmankin.

Laskut kiertavat Porteran (talonmies, tai tassa tapauksessa nainen) kautta, joka hoitaa ne. Teoriassa mulle pitaisi tulla joka kuukausi osuuteni maksettavaksi, mutta olenkin maassa jossa teoria ja kaytanto usein hylkivat toisiaan magneetin lailla.

Nojoo, eilen illalla saatiin lopulta kampan omistaja Paco kiinni, ja han lupasi etta tilanne korjaantuu pian. Ei ainakaan ole viela korjaantunut. Istun internet-locutoriossa kirjoittamassa tata blogitekstia, ä ja ö loytyy, mutta ne ovat sellaisen nappainyhdistelman takana, ettei maksa vaivaa.

Ei tassa muuten mitaan, mutta en paase koneelle :-( Onneksi liesi toimii kaasulla, niin se on ainakin kaytettavissa. Toinen juttu on se, kun tossa lahikaupassa myydaan tuubissa tuorebasilikatahnaa, jonka ostamista olen harkinnut tanne saapumisestani lahtien... en ole ostanut korkean hinnan vuoksi. No sunnuntaina viimeinkin ajattelin et ei jaksa miettia hintaa, ma kokeilen silti, ja eiko samantien mene vittu sahkot ja nyt se tahna on pilalla.

PS.
Nyt alkaa olla kelit kohdillaan, ulkona on 25 astetta lampoa ja aurinko paistaa. Tiedan tosin etta hymy hyytyy pian, kun kamppani lampotila nousee 30 asteeseen. Mulla oli nukkumisongelmia jo viime yona.

musiikki:

Flamenco

Eilen mun piti käydä Stephin kanssa tsekkaamassa Calle Cava Bajalla oleva elokuvalounge Angelica. Se on (tain oletan että on) viihtyisä baari, jossa näytetään ja vuokrataan elokuvia. Mutta kuten muutaman kerran aiemminkin, suunnitelmat muuttuivat kun Samuele kutsui meidät kotiinsa bileisiin. Mentiin sinne. Yleensä olen niin väsynyt, että 23 aikaan olen jo täysin valmis lähtemään nukkumaan, mut tänään päätin valmistautua paremmin. Nukuin 1,5h siestan ja vedin kaksi tölkkiä energiajuomaa, ja jaksoin hyvin!

Kaksi bileissä ollutta italialaista oli menossa Gran Vían läheisyydessä sijaitsevaan BarCo-nimiseen klubiin katsomaan Flamenco-esitystä, ja päätimme sit kaikki lähteä mukaan. Mä olen suunnitellut monesti myös espanjan kansallismusiikkiesityksen katsomista, mutta se on jäänyt jostain syystä. Tunnetuimpia paikkoja katsoa Flamencoa ovat Tablaot, eräänlaiset ravintolat, joissa esitetään myös tanssispektaakkeli. Näissä hinta tosin liikkuu 50€/hlö -tasolla, joten itse en ihan lähtisi. Lisäksi asenne on enemmän turisteille suunnattu, eli "näytetään maksaneille kaikki mahdollinen". Pidän enemmän tällaisesta klubi tai baariajatuksesta, jossa lähestyminen on enemmän perinteistä ja tuntuu aidommalta. BarCoon oli ilmainen sisäänpääsy, ja tunnelma oli hyvä.

Flamenco-esitys alkoi kahden maissa kellarimaisessa tiililuolassa klubin alakerrassa. Kokoonpanoon kuului (aika tyypillisesti?) kitaristi, laulaja, kaksi naistanssijaa ja rytminlyöjä. Flamencoa ei kannata verrata musiikkiin, johon me olemme Suomessa tottuneet, kysymys on varsin eri asiasta. Flamenco on enemmän vahvojen tunteiden kanavoimista, tarinan kertomista ja perinnetietoisuutta. Musiikki polveilee jatkuvasti, eikä jakaudu tunnistettaviin kappaleisiin. Ainakaan mä en mitään erottanut. Laulajan melankolisen voimakas laulu, kitaristin terävän aaltoileva soitto ja tanssijoiden merkityksiä täynnä oleva liikehdintä (yllätyin myös siitä kuinka sensuellia ja aistikasta naisten tanssi on <3) vaikuttavat täysin spontaaneilta, aivan kuin kyseessä olisi suoraa tunteiden ja aistien musiikiksi muuttamista. Improvisaatiosta ei kuitenkaan ole kysymys, vaan kaikki menee tiukan kaavan mukaan alusta loppuun, mutta tuo kaava poikkea täysin länsimaisen musiikin sovinnaisuudesta.

Flamenco on oikeastaan juuri sitä Espanjaa, jonka vuoksi minä halusin tulla tähän tänne ylipäätään, siinä voi aistia läpileikkauksena koko espanjalaisen kulttuurin historian rikkauden ja syvyyden. Mustalaiset, maurit, juutalaiset... ja varmasti muutkin kansan rakennuspalikat ovat antaneet sille oman leimansa. Surumielinen, voimaa täynnä oleva ja nostalginen flamenco on myös sitä Espanjaa, jonka perään Federico Garcia Lorca haikaili runoissaan, ja jota hän yritti mukailla.

Nojoo, mut esitys oli ohi ennen kolmea ja lähdettiin sit kotiin. Metrot olivat tietenkin menneet kiinni jo puoli kahden aikaan, joten käveltiin Gran Víaa pitkin Plaza Cibelekselle yöbussipysäkille. Mä en oikein pidä yöbusseista, ne kulkevat rasittavan madellen ja tuntuvat pysähtelevän 50m välein. Mut N21 vie minut kuitenkin kilometrin päähän kotoa, joten ei passaa valittaa.

---------------

Federico Garcia Lorca:

Romance Sonámbulo

Verde que te quiero verde.
Verde viento. Verdes ramas.
El barco sobre la mar
y el caballo en la montaña.
Con la sombra en la cintura
ella sueña en su baranda,
verde carne, pelo verde,
con ojos de fría plata.
Verde que te quiero verde.
Bajo la luna gitana,
las cosas la están mirando
y ella no puede mirarlas.

*

Verde que te quiero verde.
Grandes estrellas de escarcha
vienen con el pez de sombra
que abre el camino del alba.
La higuera frota su viento
con la lija de sus ramas,
y el monte, gato garduño,
eriza sus pitas agrias.
¿Pero quién vendra? ¿Y por dónde...?
Ella sigue en su baranda,
Verde came, pelo verde,
soñando en la mar amarga.

engl.

Dreamwalker Ballad

Green, how I want you green.
Green wind. Green branches.
The ship out on the sea
and the horse on the mountain.
With the shade around her waist
she dreams on her balcony,
green flesh, her hair green,
with eyes of cold silver.
Green, how I want you green.
Under the gypsy moon,
all things are watching her
and she cannot see them.

*

Green, how I want you green.
Big hoarfrost stars
come with the fish of shadow
that opens the road of dawn.
The fig tree rubs its wind
with the sandpaper of its branches,
and the forest, cunning cat,
bristles its brittle fibers.
But who will come? And from where?
She is still on her balcony
green flesh, her hair green,
dreaming in the bitter sea.

Espanjalainen elämäntyyli

Mulle sanottiin että kun saavun Espanjaan, joutuisin sopeutumaan hieman eri tyyliseen elämänrytmiin, mihin Suomessa olen tottunut. Kyllähän se hieman näinkin saattaa olla. Espanjalaiset elävät tosiaan erilaisen kellon mukaan, mihin olen tottunut.

Eniten mua on rasittanut tämä siesta-asenne, mikä täällä on vallalla. Joka iltapäivä kahden maissa monet kaupat alkavat sulkea oviaan muutamaksi tunniksi. Ihmiset lähtevät syömään (paikallinen ruokailuaika on 14-15 aikoihin), päiväunille tai jotain muuta en mä tiedä. Viiden maissa kaikki alkaa taas palautua vähitellen normaaliksi. Mulle juuri nuo iltapäivän tunnit ovat niitä tehokkaimpia; olen saanut aamunollailut hoidettua ja olen selvinnyt ulos kotoa... ja vain huomatakseni että liike mihin olen ollut kovasti menossa onkin kiinni. Siesta ei kuitenkaan (luojan kiitos) tarkoita koko kaupungin kuolemaa. Ruokakaupat, isommat liikkeet ja turismiin enemmän luottavat liikkeet pitävät ovensa auki myös lepoaikana. Tämä on aika fiksua, kun miettii kuinka paljon myynninmenetystä kolmen tunnin iltapäiväseisokki tarkoittaisi.

Eniten mua järkyttää oikeastaan se, mitä siesta tarkoittaa työntekijälle. Töihin 9 aikoihin, muutama tunti töitä, muutama tunti taukoa ja takaisin töihin... ja sit ollaankin taas johonkin kasiin, ysiin sorvin ääressä. Koko päivä aamusta iltaan kuluu työn parissa. Oksettavaa.

Ehkä tämä on yksi syy sille, että espanjalaiset tuntuvat olevan yöeläjiä. Päivän toinen ateria syödään vasta myöhään illalla, ehkä 22 aikoihin. Ihmiset tuntuvat valvovan keskimäärin huomattavasti myöhempään kuin Suomessa, jossa monille kymmenen uutiset tarkoittavat nukkumaanmenoaikaa.

Elämänasenne tuntuu myös aika sosiaaliselta. Ihmiset viettävät paljon aikaa ystäviensä kanssa, lounastaen, juoden olutta ja syöden tapaksia. Kämppikseni käy ulkona kavereidensa kanssa lähes joka ilta, samalla kun itse istun silmät ristissä koneellani verhot ikkunassa. Bileillat venyvät helposti aamuyön tunneille siten, että kotiin mennään aamun ensimmäisillä metroilla kuuden-seitsemän aikoihin. Itse en ole kyllä kertaakaan ollut niin myöhään missään, enkä tule olemaan, se ei vain toimi meitsille.

--------------

Ulkomaalaisen (kielessä takeltelevan) vaihtarin on tietenkin hankala päästä sisään tavalliseen Espanjalaiseen olohuoneeseen katsomaan ihmisten arkista elämää, mutta mä olen hieman kiertoteitse päässyt tämän ongelman ylitse. Tästä mun tietokonepöytäni edessä olevasta ikkunasta näkee SUORAAN kahteen espanjalaistalouteen (toinen on pari joilla on vauva, toinen on kahdestaan asuva nuori pari), heidän makuu- ja olohuoneisiinsa. Eli mähän oikeastaan olen heidän elämässään heidän tietämättään!

Iltaisin sitä tulee haluamattaankin seurattua kun isä leikkii lapsensa kanssa olohuoneen lattialla, tai kun perhe on saanut lapsen unten maille ja katselee televisiota sohvalla. Ja EI, mä en ole nähnyt mitään sexy intercourse -tyyppistä, you potty-mouths! Mut eilen nuoresta parista se naispuoleinen silitti pyykkejään minishortseissa ja hihattomassa topissa :-) Anni kyseli multa Skypessä oliko nainen mielestäni kuuma, joten vastasin niin rehellisesti kuin pystyin, tyyliin:

"EI MISSÄÄN NIMESSÄ OLLUT KUUMA! RAKASTAN SINUA!"

---------------

Musiikki:

Tänä vuonna on kuollut jo kaksi vähän liian kovaa muusikkoa, ja molemmat ennen aikojaan. Mark Linkous tappoi itsensä ja nyt legendaarisen Gang Starrin Guru kuoli syöpään vain 47-vuotiaana :-( surullista.





R.I.P.