Jyväskylä elokuvakaupunkina ei jää merkittävästi jälkeen Madridista.
Mielestäni on jotenkin absurdia kirjoittaa tuollainen lause vertaillessani 5 miljoonan asukkaan metropolia 100.000 asukkaan Jyväskylään, varsinkin kun voi ihan rehellisesti sanoa etten liioittele... kovin pahasti. Tottakai, täällä on ihan vitusti enemmän teattereita, mutta niiden ohjelmistot ovat aika pitkälti sitä samaa kaikissa. Jokainen näyttää Avatarit ja Alice-in-the-Wonderlandit ja Iron-Man-Kakkoset. Kymmenien teatterien listoilla on loogisesti enemmän valikoimaa kuin jyväskylässä, mutta mielestäni yllättävän suppeasti kuitenkin.
Hieman vaihtoehtoisemmasta elokuvatarjonnasta, jota voisi kutsua vaikkapa elokuvakulttuurin edistämiseksi, Madridissa huolehtii lähinnä Filmoteca Española ja sen Cine Doré. Filmoteca vastaa kotimaista KAVA:aa, entistä Suomen Elokuva-arkistoa. Cine Dorén ohjelmisto ilmoitetaan kerran kuukaudessa, ja jokaiselle kuukaudelle vaikuttaa olevan teema, yleensä jonkin ohjaajan ympärille keskittyvä. Tässä kuussa tarjotaan omaa tietään kulkeneen Hollywood-ohjaajan Otto Premingerin elokuvia; mielestäni ensimmäinen kiinnostava teema täällä oloni aikana... mut se on tietenkin vain oma mielipiteeni. Lisäksi näytetään Resnaisin aavemainen keskitysleiridokumentti Nuit et Brouillard! Jyväskylässä koen Piippukadun KAVA-näytökset ja KampusKinon hieman vastaavaksi tarjonnaksi. Määrällisesti jäädään selkeästi jälkeen Filmotecasta, mutta laadullisesti liikutaan vähintään samalla kokonaistasolla. Madridin tarjontaa täydentää Cine Shock, yhden elokuvan kuukausipanostuksella.
Elokuvien myyntiin keskittyviä liikkeitä täällä on... yksi paska. Muutamasta leffateatterista voi ostaa DVD:itä, ja samoin satunnaisista mestoista La Latinan Rastro-torilla... kallista tai paskaa. Tarjonta on kautta linjan yksipuolista ja vähäistä, ja niiden ulkopuolella joutuu luottamaan Fnaciin ja El Corte Inglesiin, paikallisiin tavarataloihin. Valikoima on varsin ok, mutta hyvin main stream -suuntautunut, ja joukosta suhteellisen hankala tehdä "löytöjä". Sinällään paljon ostamista olisi, mutta hintataso on lapasesta: jos löytää erikoistarjouksessa kiinnostavan elokuvan kuudella eurolla, niin saa olla onnellinen. Jyväskylässä sentään on videodivari, ja vaikka se onkin aika epärealistinen hinnoittelultaan ja valikoimaltaan, niin meillä kuitenkin on elokuvakauppa! Lisäksi olen alkanut arvostaa korkealle Anttilan TopTen -myymälän valikoimaa ja halpaa hintatasoa.
Netti on tietenkin asia erikseen, mutta en ole löytänyt Espanjalaista vastinetta Disc Shopille tai Filmifriikille.
Espanjalaiset eivät vain ole elokuvakansaa tarpeeksi laajassa mittakaavassa. En tiedä johtuuko tämä(kin) siitä, että Francon aikana kukoistavaa elokuvaskeneä ei päässyt syntymään... mutta toisaalta velloohan Italiakin tällä hetkellä kaulaansa myöten keskinkertaisuudessa, vaikka heiltä pystyi vielä 1970-luvulla odottamaan aivan mitä tahansa.
Joo, Helsingin KAVA:n näytöksiin, Rakkautta & Anarkiaa ja Espoo Ciné -festivaaleihin mä en viitsi edes alkaa Madridia vertaamaan, tulisi vain paha mieli.
musiikki:
Mielestäni on jotenkin absurdia kirjoittaa tuollainen lause vertaillessani 5 miljoonan asukkaan metropolia 100.000 asukkaan Jyväskylään, varsinkin kun voi ihan rehellisesti sanoa etten liioittele... kovin pahasti. Tottakai, täällä on ihan vitusti enemmän teattereita, mutta niiden ohjelmistot ovat aika pitkälti sitä samaa kaikissa. Jokainen näyttää Avatarit ja Alice-in-the-Wonderlandit ja Iron-Man-Kakkoset. Kymmenien teatterien listoilla on loogisesti enemmän valikoimaa kuin jyväskylässä, mutta mielestäni yllättävän suppeasti kuitenkin.
Hieman vaihtoehtoisemmasta elokuvatarjonnasta, jota voisi kutsua vaikkapa elokuvakulttuurin edistämiseksi, Madridissa huolehtii lähinnä Filmoteca Española ja sen Cine Doré. Filmoteca vastaa kotimaista KAVA:aa, entistä Suomen Elokuva-arkistoa. Cine Dorén ohjelmisto ilmoitetaan kerran kuukaudessa, ja jokaiselle kuukaudelle vaikuttaa olevan teema, yleensä jonkin ohjaajan ympärille keskittyvä. Tässä kuussa tarjotaan omaa tietään kulkeneen Hollywood-ohjaajan Otto Premingerin elokuvia; mielestäni ensimmäinen kiinnostava teema täällä oloni aikana... mut se on tietenkin vain oma mielipiteeni. Lisäksi näytetään Resnaisin aavemainen keskitysleiridokumentti Nuit et Brouillard! Jyväskylässä koen Piippukadun KAVA-näytökset ja KampusKinon hieman vastaavaksi tarjonnaksi. Määrällisesti jäädään selkeästi jälkeen Filmotecasta, mutta laadullisesti liikutaan vähintään samalla kokonaistasolla. Madridin tarjontaa täydentää Cine Shock, yhden elokuvan kuukausipanostuksella.
Elokuvien myyntiin keskittyviä liikkeitä täällä on... yksi paska. Muutamasta leffateatterista voi ostaa DVD:itä, ja samoin satunnaisista mestoista La Latinan Rastro-torilla... kallista tai paskaa. Tarjonta on kautta linjan yksipuolista ja vähäistä, ja niiden ulkopuolella joutuu luottamaan Fnaciin ja El Corte Inglesiin, paikallisiin tavarataloihin. Valikoima on varsin ok, mutta hyvin main stream -suuntautunut, ja joukosta suhteellisen hankala tehdä "löytöjä". Sinällään paljon ostamista olisi, mutta hintataso on lapasesta: jos löytää erikoistarjouksessa kiinnostavan elokuvan kuudella eurolla, niin saa olla onnellinen. Jyväskylässä sentään on videodivari, ja vaikka se onkin aika epärealistinen hinnoittelultaan ja valikoimaltaan, niin meillä kuitenkin on elokuvakauppa! Lisäksi olen alkanut arvostaa korkealle Anttilan TopTen -myymälän valikoimaa ja halpaa hintatasoa.
Netti on tietenkin asia erikseen, mutta en ole löytänyt Espanjalaista vastinetta Disc Shopille tai Filmifriikille.
Espanjalaiset eivät vain ole elokuvakansaa tarpeeksi laajassa mittakaavassa. En tiedä johtuuko tämä(kin) siitä, että Francon aikana kukoistavaa elokuvaskeneä ei päässyt syntymään... mutta toisaalta velloohan Italiakin tällä hetkellä kaulaansa myöten keskinkertaisuudessa, vaikka heiltä pystyi vielä 1970-luvulla odottamaan aivan mitä tahansa.
Joo, Helsingin KAVA:n näytöksiin, Rakkautta & Anarkiaa ja Espoo Ciné -festivaaleihin mä en viitsi edes alkaa Madridia vertaamaan, tulisi vain paha mieli.
musiikki:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti