Camilo José Cela on siis yliopistoni täällä Manolomaassa. Pieni yksityinen yliopisto 26:n mitä rauhoittavimman ja idyllisimmän kilometrin päässä Madridista. Varsinaiset kurssit alkoivat jo muutama viikko takaperin, ja eilen starttasi myös Curso Intensivo de Español. Varsinaisesti touhu UCJC:ssa tuo enemmän mieleen ylä-koulun tai lukion kuin yliopiston. Ryhmäkoot ovat pieniä, ja "luennot" pidetään luokkahuoneissa. Paikalliset opiskelijat näyttävät todella nuorilta, ja ovat todella nuoria. Opettajat mm. laittavat opiskelijat lukemaan ääneen pieniä katkelmia luentomateriaaleista, milloinhan olen viimeksi kohdannut tällaista?
Alkaneen viikon myötä tutustuin myös ensimmäistä kertaa Erasmus-opiskelijatovereihini... jos tuota alun ujoa tunnustelua voi varsinaisesti tutustumiseksi kutsua. Juttelin hieman muutaman kreikkalaistytön kanssa, ja myös yhden turkkilaisen pojan, joka asuu tossa ihan muutaman sadan metrin päässä Calle Vallehermosolla. Ensimmäisellä tapaamisella ihmiset vaikuttivat ihan mukavilta, tosin ongelmia saattaa aiheuttaa se, että mä ja Laura ollaan ainoat psykologian opiskelijat mestoilla, muut opiskelevat viestintää tai arkkitehtuuria tai urheilua tai jotain muuta. Suurin osa vaihtareista puhuu vähintään ok-espanjaa, joten haparoivalla lässytykselläni olen piristävä poikkeus muuten niin persoonattoman harmaassa massassa. Espanjanopettajakin tuntuu pitävän minua aika debiilinä: "Haluaisitko sinä Laura mennä istumaan tuohon Antin viereen, ja auttaa häntä jos Antti tarvitsee apua." tai "Ymmärsivätkö kaikki? Laura, ymmärsikö Anttikin?" Vittu kyllä mä nyt sen verran osaan! Ja on siellä onneksi mua huonompiakin (ok, yksi), ja muutama taitaa olla aika samalla tasolla.
Tällä hetkellä meneillään olevien kurssieni nimet ovat Psicofarmacología de las Adicciones ja Psicología de la Comunicación. Ensimmäisessä käsitellään erilaisia huumeita ja lääkeaineita, niiden toimintamekanismeja ja vaikutuksia. Opettaja on kuulemani mukaan UCJC:n parhaita (paras?), ja todella asiallisen vaikutelman mä olen myös saanut. Saattaa myös olla että positiivinen vaikutelma syntyy kontrastina kommunikaatiopsykologian "luentoihin"; ei jeesus-kristus-taivaassa-jumalan-oikealla-puolella-tuomitsemassa-eläviä-ja-kuolleita millaista pelleilyä se voikaan olla. Sanat eivät millään riitä kuvailemaan.
Sanallinen kuvailu kommunikaatiopsykologiasta: Kurssin vetäjä (Diego sanoi että se ei juuri tajua mistään mitään) on joku random nuori nainen. Ensimmäisellä tunnilla katsottiin espanjaksi dubattu jakso USA:laisesta TV-sarjasta Mental, jossa äiti toi kätensä loukanneen poikansa sairaalaan. Pojalla oli myös pieni henkinen lukko päällä, jota sarjan päähenkilö Jack Gallagher sitten selvittelee kollegoidensa kanssa. No, la profesorahan jakoi luokalle monisteet, joissa oli jaksoon liittyviä kysymyksiä pohdittavaksi. Kysymyksiin kuului mm. "Mikä oli pojan nimi?"; "Mikä oli äidin nimi?"; "Kuinka pojan vanhemmat reagoivat sairaalan johtajan tapaamiseen?" jne. Mulle nämä kysymykset olivat toki aika haastavia kielimuurista johtuen, mutta jos espanjan hallitsee, niin mitä hyötyä tästä on kenellekään? TÄYSIN samaa settiä kuin esim. kuullun ymmärtämiset yo-kokeissa. Tämänpäiväiselle luennolle saavuimme Lauran kanssa myöhässä, ja teoriaosuus oli jo ehtinyt päättyä (edell. kerralla teoriaosuus kesti n. 10min, ja siinä kerrottiin mm. että puhuminen on kommunikaatiota), ja ryhmä oli aloittanut käytännön harjoituksen. La profesora mainitsi mulle ja Lauralle että harjoitus saattaa olla hieman hankala meille, ja iski monisteet kouraan. Monisteessa oli parisenkymmentä erilaista kuva-arvoitusta, joista piti ratkaista joko pojan tai tytön nimi. Yhdessä oli kuva merestä + IO... vastaus Mar+IO = MARIO. Näitä arvoituksia käytiin sitten läpi koko lopputunti, enkä oikein kykene ymmärtämään miksi, ja mitä tekemistä millään tällä on psykologian kanssa. Lopuksi jokainen joutui vielä käymään taululla esittelemässä itse keksimänsä kuva-arvoituksen. Vittu et mä nauran, jos saan tän kurssin korvaavuudeksi johonkin sit kun palaan takaisin Jyväskylään :D
Yleisesti ottaen voisi sanoa, että Suomessa yliopiston vaativuustaso tuntuu olevan aika korkea, ainakin tähän verrattuna. Mut en mä viitsi lähteä leimaamaan koko Espanjalaista yliopistojärjestelmää muutaman kurssin takia, vaikka se niin mukavaa olisikin... sillä mikä on mukavampaa kuin leimaaminen ja yleistyksien tekeminen muutaman yksittäistapauksen perusteella?
Mutta tällaista. Pitkä matka yliopistolle ei ole vielä kiristellyt pahemmin, mutta eiköhän sekin vielä ole edessä. Espanjan kieli aiheuttaa pieniä (lue: suuria) ongelmia, mutta opin vähitellen. Toinen kurssi on ok, kun taas toinen palauttaa minut takaisin seiskaluokalle, tai kauemmas. Vaihtariporukasta osa vaikuttaa ihan mukavalle, ja toivon että sieltä löytyy muutama kaverikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti