HOMOJA!!!!!

Mä pidän Madridista siinä(kin) mielessä, että täällä sallitaan erilaisuus aivan erilaisella tavalla kuin Suomessa. Pidän kaupunkia aika edistyksellisenä paikkana siinä mielessä. Täällä homoseksuaalit kävelevät käsi kädessä kaduilla aivan siinä missä heterotkin. Saattavat suudellakin, homot. Jotkin venyttävät hyvän asemansa rajoja ehkä jopa hieman äärimmilleen, kuten eräs jälkikäteen homoksi epäilemäni, joka ilmaisi liukuportaissa halunsa rakastella [lue: "panna"] minua takaapäin [lue: "perseeseen"].

Madridissa on myös erityisiä homoalueita, kuten Chueca, jotka ovat nousseet erittäin trendikkäiksi kaupunkilaisten silmissä. Chuecan ja sen lähitienoiden kadut, kuten Fuencarral ovat täynnä pieniä liikkeitä: vaatekauppoja, taidekauppoja, herkkupuoteja, kahviloita, baareja ja klubeja (mm. klubi, joka on tarkoitettu pääasiassa lesboille). Monet paikoista ovat hyvin leimallisesti "gay", eli mitään tarditionaalista espanjalaista on turha odottaa. Mä listasin muutaman tapasmestan Chuecassa, joihin pitää käydä tutustumassa, ja toi Fuencarralin kauppakeskus on ihan vitun siisti!

Hyvin tyypillinen näky Chuecassa.

Mua on kiristellyt Suomen yhä takapajuinen tilanne, ja suhteessa siihen nautin todella väliaikaisen kotikaupunkini katuja pitkin kävelemisestä. Suomessa mulla on hieman sellainen tunne, että on ihmisiä, jotka taantumuksellisesti eivät hyväksy homoja; ja toisaalta heitä edistyksellisyydessään ylivoimaisia, jotka sanovat: "homot, minä hyväksyn teidät avosylein"... mikä kuvasta puuttuu, ovat homot itse. Esim. Jyväskylässä en ole nähnyt yhtäkään homoparia (huom. miesparia, kyllä niitä lesboja näkyy silloin tällöin), joka uskaltaisi julkisesti ilmaista olevansa yhdessä. Jos jonkinasteinen yleinen arvio homoseksuaalien määrästä liikkuu jossain 5-10 % tienoilla populaatiosta, niin luulisi että Jyväskylän tällä kaavalla arvioidut 6.000 - 12.000 homoa näkyisivät paremmin.

Tää sama sallivuuden tunne pätee muuhunkin erilaisuuteen, kuin vain seksuaaliseen suuntaumukseen. Ja tästä ei pidä lukea mitään sellaista, että Espanja kokonaisuutena olisi mikään vapaamielisyyden mallimaa. Aikamoinen määrä konservatiivisen katolista porukkaa täällä kuitenkin asuu, Madrid nyt vain sattuu olemaan eräänlainen keskittymä, jossa erilaisuus on noussut esiin ja lunastanut paikkansa eri tavalla kuin monilla muilla alueilla. Se täytyy kuitenkin sanoa koko Espanjasta, että maa on sallinut sekä homoavioliitot että homoadoptiot, kunhan adoptoitava on maan rajojen sisältä. Vasemmistohallituksen vuoden 2004 päätöksen takana seisoi muistaakseni 66 % kansasta, eli aika paljon. En kuitenkaan ole mitenkään erityisen sisällä tässä yhteiskunnassa (aijaa!?!?!), niin saattaahan se olla, että mitä näen on vain pintaa, mutta ainakin aika vakuuttava pintavaikutelma syntyy.

Mä luulen että Jyväskylässä ollaan aika kaukana siitä, että Forumin liukuportaissa homo ilmoittaisi haluavansa panna minua :-( On vielä pitkä matka siihen, että Suomi on valmis punatukkaiseen lesbopresidenttiin! :-(

---------------

Eilen kävin katselemassa paikkaa nimeltä Residencia de Estudiantes, joka on Serranon alueella, aika lähellä Gregoria Marañonin metropysäkkiä. Suhteellisesta tuntemattomuudestaan huolimatta paikka on erittäin tärkeä 1900-luvun merkittävimmälle espanjalaistaiteelle, ja erityisesti Madridin kaupungin asukkaille. Se on vanha opiskelija-asumus ja akateemisen vellomisen keskuspaikka, jossa 1900-luvun alkupuoliskolla asui monia kulttuurihenkilöitä, voisiko jopa sanoa intellektuelleja. Kuuluisinta ryhmää kutsutaan nimellä Generación del '27, ja siihen kuului mm. Federico García Lorca, Salvador Dalí, Luis Buñuel ja Rafael Alberti. 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Residenciasta muodostui uuden espanjalaisen itseilmaisuvapauden, taiteellisen mutta myös poliittisen, merkittävä kehto.

Kaikki loppui kuitenkin kuin seinään 1930-luvulla, kun Espanjan sisällissota alkoi, ja Francisco Francon myötä kansa menetti uudestaan vastasaavutetun vapautensa. Suuri määrä taiteilijoita ja ajattelijoita joutui joko pakenemaan maasta (mm. Argentiinaan kuten Rafael Alberti), tai nielemään ilmaisutahtonsa ja alistumaan tiukkaan Francolaiseen sensuuriin. Koko sodan ensimmäisiä uhreja oli homoseksuaali runoilija Federico García Lorca, joka matkusti Andaluciaan tapaamaan perhettään sodan alkuvaiheissa... oikeistolaiset ottivat hänet vangikseen ja teloittivat hänet homona ja vasemmistolaisena. Ruumista ei ole vieläkään löydetty.

Residencia de Estudiantes

Lorcasta on muodostunut eräänlainen vapauden symboli Espanjassa, hieman samassa hengessä kuin Che Guevara on symboli monille. Tosin Lorca ei ollut kapinallinen, vaan enemmänkin herkkä ja (mustalais)romantiikkaan taipuvainen haaveilija, jonka elämä taisi olla aika synkkä aina aikaiseen loppuunsa saakka. Madridkin on kunnioittanut miestä pystyttämällä hänelle patsaan Plaza Santa Analle lähelle keskustaa.

Federico García Lorcan patsas Plaza Santa Analla

Mä näen koko Generacion del '27:n ja sen hengen yhtenä osana Madridin nykyistä sallivaa tilannetta, ja toisaalta vaikuttimena siinä, että Madrid on sallinut homoaviot ja -adoptiot. Lorcalla oli lyhyt ja tuskaisesti päättynyt suhde Salvador Dalín kanssa 1920-luvulla. Perkele, suuri espanjalainen taidehan perustuu siis osin homostelulle!! Francon valta taas oli tiukasti kytkeytynyt katoliseen kirkkoon, eikä siten katsonut hyvällä homoutta, erilaisuutta... no ei oikeastaan yhtään mitään muuta kuin kuuliaisuutta. Francolainen sensuuri mm. totesi klassisen espanjalaiselokuvan Muerte de un ciclistan "erittäin vaaralliseksi", todennäköisesti siitä syystä, että elokuva kertoo miehestä ja naisesta, jotka pettävät puolisoitaan keskenään. Siis katolisen avioliittoinstituution rikkomista pidettiin hyvin petollisena kansan moraalille.

Kun Francon valta päättyi 1970-luvulla, moni otti etäisyyttä myös kirkkoon, ja espanjalaisten uskonnollisuus onkin laskenut huomattavasti. Vuoden 2004 homoliittojen sallimisen, tai Madridin yleisen vapaamman ilmapiirin, voisi nähdä jatkumona tälle irtautumiselle Francolaisesta taantumuksesta, ja paluuna vuoden '27 sukupolven vapautta vaalineeseen henkeen.

Tai ihan miten vaan, mä arvostan kuitenkin!

Musiikki: Erykah Badun uusi mahtava musiikkivideo löytyy täältä